maanantai 20. toukokuuta 2013

Skipattuja ja koettuja mutakylpyja

Tana aamuna matkamme jatkui hieman poikkeavissa merkeissa. Tuntui ikavalta ja surulliselta jattaa Aiti potkottelemaan Tabaraan albergen vuoteelle flunssaa seka nilkkojaan potien, kun mina jatkoin matkaamme eteenpain yksin.  Onneksi ymparillani oli kuitenkin kanssamatkaajia, joilla oli sama suunta ja tavoite: Santa Croya de Teran -kyla. 

* * *

Linja-automatkailu on tullut jo testatuksi taalla.  Suurin yllatys lienee ollut se, etta se on toiminut moitteettomasti ja ajallaan; ei siis millaan manjana -meiningilla.  Myos tilaustaksiliikenne toimii. Paatettyamme lahtea Zamorasta eteenpain linja-autolla, oli mietittavana viela se, miten ihmeella paasemme suurine rinkkoinemme linja-autoasemalle kaupungin toiselle laidalle, Aidin jalkojen ollessa niin kipeat. Saimme jalleen kokea kuinka arjen enkelit kulkevat mukana matkassamme. Ystavallinen majoituspaikkamme virkailija tilasi meille taksin seuraavaksi aamuksi kello kahdeksaksi ja yllatykseksemme taksi saapui - etuajassa.

Linja-autossa istuen skippasimme taipaleestamme liki 70 km mutta Mambaa  mukaillen: viela on matkaa jaljella, viela tulee kauniita paivia... Ja taittuihan se matka noinkin; itse asiassa oikein kepeasti neljan pyoran paalla. Paljon joutuisammin ja helpommin kuin viime aikojen vesisateisilla pikkuteilla ja -poluilla liukastellen. 

Luulisi, etta kylla suomalaisena on mutaisiin teihin saanut tottua mutta kylla ovat meilla tieasiat hyvassa mallissa tanne verrattuna. Myoskaan Jukolan viestissa tuhansien autojen pehmittamat peltoaukeat eivat ole mitaan siihen mutakylpyyn verrattuna, mita olemme taalla kokeneet. Nimittain tama punainen muta tarraa kiinni kenganreunoihin niin tiukasti, etta jos et sita heti ole sielta irrottelemassa, se ei lahde kengista kuin kulumalla. Samalla kenganpohjiin tarttuessaan muta muodostaa kenkiin melkoiset Lordi-pohjalliset, joiden avulla huomaa kasvaneensa akkiseltaan kymmenen senttia. Ko. varustuksella onkin melkoista taiteilua edeta reippaat 12 kiloa selassaan kilometri, joskus toinenkin.

Matkan varren työmaata...

Vesisateet ja kylma saa muutoinkin ovat rikastuttaneet etenemistamme. Tuntuu vitsikkaalta, etta kotona paistatellaan kuuleman mukaan reilussa 20 asteessa, kun taalla matkaan lahdetaan aamuvarhain neljan asteen lampotilassa. Eika kadehtia kannata myoskaan rusketustamme, silla sita ei todellakaan ole.

* * *

Talla tavalla etenemme seuraavat paivat. Mina taivallan caminolla apostolinkyydilla, mutakylpyja valtellen ja aiti seuraa perassa - aina jossakin vaiheessa - linja-autolla. 



1 kommentti:

  1. Pakon sanelema juttu, että noin matkaatte. Varmaan mielenkiintoista tutustua julkiseen liikenteeseen ja muihinkin paikallisiin palveluihin. Ja, kun hymyä riittää molemmin puolin, sillä pärjää pitkälle. Pää pystyyn vaan ja suunta kohti päämäärää -joko jalan tai pyörien päällä, kokemuksia keräämään.

    isä

    VastaaPoista