tiistai 22. joulukuuta 2009
Retki jouluun...
lauantai 19. joulukuuta 2009
Hämärän hetkiä ja iltapuhteita
Härkä olkia levitti,
tiistai 1. joulukuuta 2009
Kalenteri-iloa Ystäviltä
perjantai 27. marraskuuta 2009
Ilmassa väreilee outoa taikaa...
tiistai 10. marraskuuta 2009
sunnuntai 20. syyskuuta 2009
Vauvavierailulla

lauantai 19. syyskuuta 2009
Syysmuuttoja
******
Syksy on tullut. Asettunut asumaan minuun tuoden mukanaan haavillisen haikeutta ja kapallisen kaipuuta. En ollut sittenkään päässyt sinuiksi surutyöni kanssa, vaikka uskottelin niin itsellenikin. Jokin lappu, piirros tai suunnitelma. Jokin laulu tai kuva. Ihana muisto...
Ja ennen kaikkea Ihmiset. Kyyneleet pyrkivät silmiin väkisin enkä jaksa taistella enää niitä vastaan...
******
Kuolema ja elämän rajallisuuden ymmärtäminen. Miten selittää lapselle läheisen poismenosta, kun se on tietyllä tavalla niin vaikeaa ymmärtää itsensäkin. Että eilen saatoimme nauraa ja olla yhdessä mutta tänään emme voi enää tehdä niin. On lohdullista ajatella, että elämä ei kuitenkaan pääty kuolemaan vaan jatkuu edelleen meissä jälkeenjääneissä.
******
Neiti 8 Wee kertoi nähneensä kurkiauran lentämässä kotimme yllä. "Kävin hyvästelemässä ne", hän sanoi ja viiletti taas eteenpäin. Jäin miettimään lapsen kykyä nähdä ja tuntea jotakin tällaista. Että kaikenlaisen viriketulvan ympäröimänä lapsi kokee edelleen luonnon ihmeitä syvästi ja niistä vaikuttuen. Minäkin vaikutuin. Sydämessä läikähti lämmin tunne - tämän elämänmenon keskellä olemme ehkä sittenkin saaneet siirrettyä jotakin aitoa ja inhimillistä lapsillemme.
******
Syysmuuttojen keskellä olen kiitollinen. Kiitollinen kaikesta olleesta ja menneestä. Suruista ja iloista. Sytytän kynttilän ja nostan katseeni ylös.
******
keskiviikko 29. heinäkuuta 2009
Porvoon mitalla


lauantai 18. heinäkuuta 2009
Rastiviikon riemuja

perjantai 3. heinäkuuta 2009
Kesäiloja

Heinäkuussa aion...
...kokea löytämisen riemua rastiviikolla.
...nuuhkia puhtaan pyykin tuoksua ja ottaa vastapestyt matot käyttöön.
...ihastella kukkapenkin pioneja ja ruukkujen orvokkeja.
...nauttia kupin kahvia kesäeteisessämme.
...yrittää olla kärsivällisempi äiti.
...valloittaa perheen kanssa uusia kohteita maailman turuilla ja toreilla.
...pukeutua kesämekkoon.
...antaa tuulen hulmuta järvivedellä pestyissä hiuksissani.
...nukkua univelkojani pois.
...syödä ainakin kerran aamupalaksi jotakin todella epätavallista.
...kerätä kesän ihania marjoja matkaevääksi syksyn sateisiin.
...tehdä ex tempore-kesämatkan.
...testata uusia lenkkareita metsäpoluilla.
...leikkiä kummityttäremme Alvan kanssa.
...hymyillä varastoon.
...alkaa valmistautua elokuun tuleviin haasteisiin.
tiistai 16. kesäkuuta 2009
Keskikesän kynnyksellä

Eilen illalla purkaessani lehtisumaa, luin syvältä sisältä sykähdyttävän jutun. Juttu osui ja upposi - syvälle. Ajatus siitä, että kaikkien näiden lehtien ja juttujen joukosta juuri tämä osui silmiini, sai kuitenkin minut hyvälle mielelle. Aivan kuin juttu olisi tarkoitettu juuri tuohon hetkeen: maanantai-illan hämärän hyssyyn, vahvistamaan ja voimistamaan minua...
Ohessa muutamia poimintoja lehdestä, jossa oli haastateltu pastori Outi Ruoholaa:
*Uskallan sukeltaa toisen ihmisen syövereihin, missä happea ja näkyvyyttä on vähän. Se on lahjani mutta toisten kärsimykseen meneminen vei minulta lopulta voimat.
*Ihminen uupuu väkisin, jos toivoo, että kaikilla olisi hyvä olla ja jos kuvittelee, että toisten hyvinvointi on omilla harteilla.
*Oli vaikea hyväksyä, että unelmien työ uuvutti.
*Kaikki työt, joissa oma persoona on työvälineenä, vaativat vastapainoksi paljon hellyyttä ja kauneutta.
*Voiko itselleen suoda hyvää olematta itsekäs?
*Elinvoimaisimmillani olen silloin, kun siinä hetkessä läsnä ovat luottamus ja toivo. Poissa syyllisyys ja aikataulut.
*Oppia olemaan, suorittamatta, vaikka se aluksi ahdistaisikin ja herättäisi levottomuutta.
*Minulla on liian usein hengästynyt olo. Pysähtyminen on edelleen vaikeaa. Mutta harjoittelen.
*Haluaisin oppia sanomaan ei myös haastaville ja mukaville asioille sekä omaa narsismia hiveleville houkutuksille.
Minäkin harjoittelen...
lauantai 23. toukokuuta 2009
That's why the friends are for...

Elämän poluilla saa kohdata monenlaisia ihmisiä. Osa heistä käväisee elämässäni kuin kepeä kevättuuli; osa jättää pysyvän jälkensä minuun ja jää osaksi elämääni.
Viimeisten seitsemän vuoden aikana minulla on ollut ilo tutustua moniin sellaisiin ihmisiin, joiden toivon pysyvän mukana elämäni poluilla vastaisuudessakin. Ihmisiä, joiden kanssa olen saanut kokea iloja ja suruja. Ihmisiä, joiden kanssa olen saanut tuntea olevani osa jotakin yhteisöä. Ihmisiä, joiden lämpö ja tuki ovat kannattaneet siipiäni silloin, kun en ole itse jaksanut niin tehdä.
Kiitos siis Taina, Päivi, Hilja, Eliisa, Hanna, Arja sekä kaikki muut. Kanssanne on ollut ilo tehdä töitä. Kiitos, että olette olleet ja kiitos, että olette...
sunnuntai 17. toukokuuta 2009
Elämän viisauksia

Tänä keväänä olen poiminut reppuuni erityisen "herkällä silmällä" viisauksia matkaevääkseni tulevaan. Upeita löytöjä: syviä sanoja, jotka ovat jo nyt antaneet minulle niin paljon ajattelun aiheita!
"Elä niinkuin voit, ellet voi elää niin kuin tahdot." Caelius Statius
"Rakastan arkisia hetkiä, jolloin onnen tunne yllättää." Anna Rotkirch
"Kaikki on mahdollista paitsi epätodellinen." Oscar Wilde
"Rehellisesti kauniit sanat ravitsevat sielun." Tommy Tabermann
"Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen." Raamattu, Luuk. 10
Pian nostan purjeen ja matkaan kohti uusia seikkailuja...
sunnuntai 19. huhtikuuta 2009
Hiljaiselon jälkeen

Olen tehnyt inventointia paitsi remontin aikana eteentulleiden papereiden suhteen myös oman elämäni suhteen, osin tosin minusta riippumattomista syistä. Menneellä viikolla havahduin jopa ajatukseen: onko tämä sitä kuuluisaa neljänkympin kriisiä? Mitä olen saanut elämässäni aikaiseksi ja onko se sitä, mitä todella itse olen halunnut vai olenko pyrkinyt toteuttamaan jonkun muun unelmia? Monien valintojeni voin jälkikäteenkin todeta olleen oikeita mutta ladun varrelle mahtuu myös paljon sellaista, minkä vasta elämänkokemuksen mukanaan tuoman ymmärryksen jälkeen totean suureksi "reitinvalintavirheeksi" - oikeaksi megapummiksi. Haluan kuitenkin uskoa, että nekin ovat olleet minulle tarpeellisia.
Ylläksen urilla hiihdellessä ei voinut olla ajattelematta, miten juuri meillä on ympärillämme niin hienoja paikkoja nauttia ympäröivästä luonnosta! Reilun tunnin lentomatkan päässä kohoavat tunturit, joiden kupeita valloittaessa omat maalliset murheet tuntuvat niin kovin pieniltä. Joiden kupeessa tuntee olevansa pieni ja jonkin korkeamman voiman suuri. Joskus täytyy mennä vain vähän kauemmas tunteakseen Jumalan läsnäolon... Miten helposti sen arkisessa aherruksessa unohtaakaan, että minua kannetaan eteenpäin. En ole täällä yksin.
Kun yksi ovi sulkeutuu, toisia avautuu - sanotaan. Juuri nyt minulla on rauhallinen olo. Vaikka on ovia, joiden sulkeminen saa silmäni kyyneltymään ja sydämeni itkemään haikeudesta, jaksan uskoa uusienkin ovien avaavan monia mahdollisuuksia sekä tuovan haasteita, iloa ja valoa niin minun kuin perheenikin elämään. Carpe diem!
Edit 13.35 Remonttivuoren kätköistä kaivettua...
"Jos voi ummistaa silmänsä ihmisten pahansuopaisuudelta, sulkea korvansa ilkeiltä puheilta ja oman sydämensä syytöksiltä, saattaa kuulla korpikuusen kuiskauksia, riippakoivun kertomuksia, suopursun runoja, vuoripuron lauluja ja tunturituulien tarinaa. Parhaassa tapauksessa voi kuulla myös läheisten ihmisten ajatusviestejä sekä rakastavan Jumalan sydämen lyöntejä." Erkki Leminen
Minnalta jouluna 1993
perjantai 20. helmikuuta 2009
Hiihtolomalle...
Tämän kuvauksen myötä odotetulle hiihtolomalle vai oliko se hiihto lomalle...
sunnuntai 15. helmikuuta 2009
Helmikuun helmiä
Loma tulee tarpeeseen. Viime viikkoina elämä on soljunut eteenpäin kuin unessa. Jaksamista on koeteltu. Tunne siitä, että hallitsen tämän kaiken, on ollut kateissa ja tilalla raskas taakka musertamassa luottamusta niin itseen kuin omiin kykyihin ja taitoihin - tunteisiinkin. Toisaalta olisiko minusta tasaisen tien tallaajaksi? Kyllä kai ne ovat näitä elämän ylämäkiä, jotka läpikäytyään huomaa taas olevansa hitusen vahvempi, rohkeampi ja luottavaisempi myös tulevaisuuden suhteen. Olisiko se sitten syynä siihen, että löydän itseni välillä "mutkistamasta" elämääni?
Muistan lukeneeni joskus viisaita sanoja: "On helpompi uskoa, kun yksi säteilee". Niinpä odotan, että aurinko tekee tehtävänsä. Odotan kiireettömiä aamuja vailla vaatimuksia. Hiljaisia hetkiä; lupaa syventyä omiin ajatuksiin. Lasten riemuja ja hymyjä. Suksen liukua Mustikkavuoren rinteillä. Voimien palautumista. Uskoa ja uudistumista.
Helmikuun helmiä... Niitä on jo vähän näkyvillä; aamuaurinko kutitteli nenääni...
lauantai 24. tammikuuta 2009
Pennalanrannan näkymiä
Tänä aamuna harjoittelin kollaasin luomista. On aina iloinen yllätys huomata olevansa vielä oppimiskykyinen... Tosin paljon on vielä oppimista mutta tästä on hyvä jatkaa.
Suurta urheilujuhlaa tänään: juuri nyt Suomen naiset lykkivät Otepään laduilla ja iltapäivällä taistelevat toisaalla luistelumitaleista. Hämmästyin eilen jännittäessäni luistelijattarien edesottamuksia jäällä. Miten musiikki, viimeistellyt liikkeet ja niin kaunis tulkinta voivatkaan herättää sellaisen sisäisen tunnemyrskyn, että taistelin kyyneliä vastaan. Oppimiskykyinen siis - ei vain taitojen mutta - myös omien tuntemusten suhteen...