tiistai 22. joulukuuta 2009

Retki jouluun...



Tuleeko joulu, jos teenkin vain vähän?
En osta, en stressaa, vain keskityn tähän
hiljaiseen pyhään ja hengähdän.

Loistaako tähti?
Mltä kuura näyttää?
Tuntuuko joululta, jos päätänkin käyttää
nämä jouluiset päivät
tarkkailuun
haisteluun
kuunteluun
niihin tärkeisiin hetkiin
jotka arkena jäivät?

-Sarianne Hartonen-



Kiitos Äidille ja Neiti 8 Wee:lle ihanasta arjen irtiotosta!
Oli ihanaa nauttia joulukuisesta viikonvaihteesta
Porvoon kujilla kiireettä!


lauantai 19. joulukuuta 2009

Hämärän hetkiä ja iltapuhteita



Jouluinen hetki voi olla vaikkapa öinen retki... korttien teon parissa. Tähtianikset tuoksuivat ihanalle ja loivat omaa tunnelmaansa korttipajaani. Valmistautuminen armon vuoden 2009 jouluun oli korttienikin osalta alkanut jo lähes vuosi sitten tammikuussa, jolloin tähtianikset ilmestyivät paketissa meille. Nyt sitten oli jälleen aika kaivaa ne paketistaan: mitähän näistä saisin aikaan?

Tähtianisten ohella minulla oli käytössäni ruskeaa kartonkia (väriä mietin Tiimarin hyllyjen välissä ainakin kaksi tai kuusi minuuttia...) ja pellavanarua. Siinä se. Eipä ollut etukäteen mitään tietoa kortin mallista; lehtien palstat sen sijaan komeilivat toinen toistaan kauniimpia korttimalleja. Siis toimeen.

Itse asiassa olisin halunnut kortista sellainen neliön muotoisen mutta päädyin tänä vuonna kuitenkin tähän  vaakatason suorakaiteeseen. Ehkäpä ensi vuonna sitten? Pyörittelin aniksia ja narua käsissäni - ja syntyihän se sitten. Sellainen perinteinen, ei mikään kimaltavilla koristeilla lumoava. Kuitenkin minun näköiseni. Pisteeksi tähtianiksen päälle Neiti 8 Wee lainasi hopeista hileliimaansa.

Sisällöksi valikoituivat Kantelettaren iki-ihanat säkeet:

Jouluna Jumala syntyi,
paras poika pakkasella,
hevon heinähuonesehen.
Härkä olkia levitti,

sika penkoi pehkuloita
pojan pienen peitteheksi,
katteheksi kaikkivallan.
Enkeli ilolla haastoi:
Kapaloss' on kaunis Herra,
seimessä suloinen Herra.
Jouluna Jumala syntyi,
paras poika pakkasella.
Nousi kuu, yleni päivä,
armas aurinko havahti,
tähdet taivon tanssaeli
syntyessä suuren Luojan.




Viikolopun motoksi kalenterista saamani sanat:

Työ on helposti paakkuuntuvaa,
melkein aina sitä on liian paljon
tai liian vähän.
Ja kuitenkin
sitä pitäisi nauttia
sopivina annoksina
säilyäkseen kunnossa.
-Sointu Sallinen-



tiistai 1. joulukuuta 2009

Kalenteri-iloa Ystäviltä



Niin päästiin joulukuuhun, vaikka ulkona sää on kaikkea muuta kuin jouluinen. Vettä satelee ja työmatkat taittuvat niin aamuisin kuin iltapäivisinkin hämärän hyssyssä... Taistelen sitä tunnetta vastaan, että antaisin mieleni vaipua kaamokseen!

Sanomalehtien yleisönosastot ovat jo aloittaneet jokavuotiset jouluvalokeskustelunsa siitä, millaisia valoja sopii polttaa: kirkkaita, värillisiä - ei kai vaan niitä sinisiä? Minä sen sijaan yritän poimia iloa myös niistä työmatkan varrella loistavista värillisistäkin jouluvaloista. Haluan ajatella, että jouluvalot - olivatpa ne sitten minkä väriset tahansa - tuottavat iloa ja hyvää mieltä ripustajalleen. Enkö soisi siis sitä hänelle?

Iloa tuottaa myös kuvan joulukalenterini, jonka sain yllätyksenä Eliisalta ja Hannalta. Olo oli kuin kymppivuotiaana konsanaan, kun sain poimia purkista ensimmäisen rullan. Paitsi, että nyt takaan nauttivani kalenterista enemmän kuin pienenä: syvemmin, aidommin ja pitempään.

"Heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä,
sillä hän pitää teistä huolen."
1. Piet. 5:7

Tuskin maltan odottaa huomista ja uutta kalenterirullaani...


perjantai 27. marraskuuta 2009

Ilmassa väreilee outoa taikaa...




Päätin startata jouluun tänä vuonna  hyvissä ajoin. Syksyn synkkyyttä piristämään puuhastelin tovin eteisessämme ja yllätyin iloisesti lopputuloksesta. Istuimme Neiti 8 Wee:n kanssa eteisen tuoleilla ja nuuhkutimme joulun taikaa... Ripaus punaista ja valkoista kera kynttilöiden ja pienen purkkikuusen herkisti mielen. Olisikohan vielä liian aikaista laulella joululauluja?

Jos oikein totta puhutaan, olen aloittanut jouluun valmistautumisen vuosi takaperin. Vuoden aikana matkaan on tarttunut mukavia löytöjä. Löytöjä, jotka nähdessäni mieleeni on noussut joku minulle läheinen ja tärkeä henkilö. Nautin suunnattomasti siitä, että saan puuhastella pienten pakettieni kanssa joulun alla. Ja jokaisen lahjan mukana käärin pakettiin  korillisen kiitosta, aurinkoisia ajatuksia ja runsaasti rakkautta...

Näissä tunnelmissa on mukavaa päästä huomenna joulumyyjäisiin nautiskelemaan joulusta kaikilla aisteilla. Pelkkä katselukierros lepuuttaa sielua mutta pieni hypistelykin lienee sallittua?

Iloista ja valoista viikonvaihdetta Sinulle!



tiistai 10. marraskuuta 2009

Syksyn satoa läheltä ja kaukaa...


Sielun hoitaminen voi olla mahdollista myös lähempänä
mutta se vaatii päätöksen ottaa aikaa itselleen.
Rikkoa rutiinit ja antaa sitä kautta itselleen mahdollisuus
oivaltaa jotain muuta kuin mihin järjestykseen
latoo astiat astianpesukoneeseen.

Marja-Terttu Pulliainen; Kotivinkki 13/09









 

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Vauvavierailulla


Ex tempore toteutettu sunnuntaiajelu Saarijärvelle tuotti näin ihania muistoja ja elämyksiä. Tuntui hurjalta ajatella, että meidän Ringomme (kuva alla) on ollut myös joskus näin pieni...

Olo oli vähän - suotakoon tämä vertaus - kuin olisi ollut vaateostoksilla. Aivan ihania ensinäkemältä ja -kosketukselta. Olisin melkein voinut ostaa kaikki heti itselleni... Ensi-ihastuksen jälkeen järki astui mukaan. Onko nyt kuitenkaan sopiva hetki? Täytyy tuumata ainakin yön yli. Ja lopulta, poislähtiessä, oli jo heti katuva olo.

Nautin tästä päivästä suuresti. Miten tuollaiset pienet olennot voivatkaan saada niin hyvälle tuulelle, että illan kotihommat ovat sujuneet laulellen. Hymy viipyy poskipäissä vieläkin...

Ihastuneena,

lauantai 19. syyskuuta 2009

Syysmuuttoja

******

Syksy on tullut. Asettunut asumaan minuun tuoden mukanaan haavillisen haikeutta ja kapallisen kaipuuta. En ollut sittenkään päässyt sinuiksi surutyöni kanssa, vaikka uskottelin niin itsellenikin. Jokin lappu, piirros tai suunnitelma. Jokin laulu tai kuva. Ihana muisto...

Ja ennen kaikkea Ihmiset. Kyyneleet pyrkivät silmiin väkisin enkä jaksa taistella enää niitä vastaan...

******

Kuolema ja elämän rajallisuuden ymmärtäminen. Miten selittää lapselle läheisen poismenosta, kun se on tietyllä tavalla niin vaikeaa ymmärtää itsensäkin. Että eilen saatoimme nauraa ja olla yhdessä mutta tänään emme voi enää tehdä niin. On lohdullista ajatella, että elämä ei kuitenkaan pääty kuolemaan vaan jatkuu edelleen meissä jälkeenjääneissä.

******

Neiti 8 Wee kertoi nähneensä kurkiauran lentämässä kotimme yllä. "Kävin hyvästelemässä ne", hän sanoi ja viiletti taas eteenpäin. Jäin miettimään lapsen kykyä nähdä ja tuntea jotakin tällaista. Että kaikenlaisen viriketulvan ympäröimänä lapsi kokee edelleen luonnon ihmeitä syvästi ja niistä vaikuttuen. Minäkin vaikutuin. Sydämessä läikähti lämmin tunne - tämän elämänmenon keskellä olemme ehkä sittenkin saaneet siirrettyä jotakin aitoa ja inhimillistä lapsillemme.

******

Syysmuuttojen keskellä olen kiitollinen. Kiitollinen kaikesta olleesta ja menneestä. Suruista ja iloista. Sytytän kynttilän ja nostan katseeni ylös.

******

keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Porvoon mitalla




Kesä on edennyt niin pitkälle, että pian saa alkaa laskemaan montako lomapäivää on vielä jäljellä ja miettimään, mitä vielä ennättäisi lomalla tehdä ja toisaalta; mitä lomalla sitten tulikaan tehtyä...

Perhelomaa odotimme kaikki kovasti. Lähtöä edeltävänä iltana luin lehdestä (Kauneus ja Terveys 9/09) Pekka Pirhosen näkemyksen siitä, miten hyvä elämä alkaa. Hänen mukaansa hyvä elämä alkaa h:lla - hitaasti, hissukseen, hötkyilemättä, hassutellen, hiljaa, harkitusti ja hymyillen. Näin yritämme tänä vuonna viettää muutaman yhteisen päivämme - ajattelin.

Lähtöpäivän aamuna odotus ja ilo yhteisestä ajasta vaihtui äkkiä pettymykseen - suruunkin - erään saamamme sähköpostiviestin vuoksi. Miten yksi viesti voikaan muuttaa tunnelman? Varsinkin, kun koimme sen täysin kohtuuttomana. Rakentava palaute vahvistaa mielestäni siltoja. Ei tuhoa niitä. Tällä kertaa palaute ei pelkästään tuhonnut vaan suorastaan murskasi sillan. Varoittamatta ja täysin. Samalla romuttui osa toiveista ja unelmista, osa uskosta ihmisten inhimillisyyteen.

Lomalle kuitenkin lähdettiin, vaikka kyynel kihosi silmään tuon tuostakin. Auto kaartoi kohti Porvoota enkä voinut samalla huvittuneena olla ajattelematta, että olisiko saamamme palaute annosteltu nyt sitten Porvoon mitalla. Yritin ymmärtää. Unohtaa...

...mutta ihmismieli ei anna niin helpolla periksi. Loma soljui eteenpäin vastinetta laatiessa eivätkä seitsemän hyvään elämään johtavaa sanaa saaneet mahdollisuutta toteutuakseen. Levollisista lomapäivistä puhumattakaan.

Onneksi kuitenkin on ystäviä ja läheisiä, joiden avulla tämäkin episodi tuntuu nyt jo vähän pienemmältä. Kiitos siis vanhemmillemme, Riitta-Leenalle ja Pertille sekä Hiljuskalle! Eteenpäin, sanoi mummo lumessa!

Summa summarum
Kahdeksanneksi hyvän elämän h-sanaksi viikon jälkeen muotoutui: hyväksyen.

lauantai 18. heinäkuuta 2009

Rastiviikon riemuja


Tunnelmapaloja Fin5-rastiviikolta Hämeenlinnasta...
*kutkuttavaa odotusta
*lähtöjännitystä
*onnistuneita oivalluksia
*täydellisiä välejä
*löytämisen iloa
*turhia lenkkejä
*pettyneitä ilmeitä
*tarpeettomia kiertoja
*pelkonsa voittamista
*vauhdikkaita loppukirejä
*sateen ropinaa ja auringon lämpöä
*viihtyisää yhdessäoloa

Kiitos Jonille viikosta!

PS: Neiti 8 wee D9RR 20., Herra 10 wee H10RR 26. ja Jonna D35A 3.

perjantai 3. heinäkuuta 2009

Kesäiloja


Heinäkuussa aion...

...kokea löytämisen riemua rastiviikolla.
...nuuhkia puhtaan pyykin tuoksua ja ottaa vastapestyt matot käyttöön.
...ihastella kukkapenkin pioneja ja ruukkujen orvokkeja.
...nauttia kupin kahvia kesäeteisessämme.
...yrittää olla kärsivällisempi äiti.
...valloittaa perheen kanssa uusia kohteita maailman turuilla ja toreilla.
...pukeutua kesämekkoon.
...antaa tuulen hulmuta järvivedellä pestyissä hiuksissani.
...nukkua univelkojani pois.
...syödä ainakin kerran aamupalaksi jotakin todella epätavallista.
...kerätä kesän ihania marjoja matkaevääksi syksyn sateisiin.
...tehdä ex tempore-kesämatkan.
...testata uusia lenkkareita metsäpoluilla.
...leikkiä kummityttäremme Alvan kanssa.
...hymyillä varastoon.
...alkaa valmistautua elokuun tuleviin haasteisiin.

tiistai 16. kesäkuuta 2009

Keskikesän kynnyksellä


Eilen illalla purkaessani lehtisumaa, luin syvältä sisältä sykähdyttävän jutun. Juttu osui ja upposi - syvälle. Ajatus siitä, että kaikkien näiden lehtien ja juttujen joukosta juuri tämä osui silmiini, sai kuitenkin minut hyvälle mielelle. Aivan kuin juttu olisi tarkoitettu juuri tuohon hetkeen: maanantai-illan hämärän hyssyyn, vahvistamaan ja voimistamaan minua...

Ohessa muutamia poimintoja lehdestä, jossa oli haastateltu pastori Outi Ruoholaa:
*Ainoaa aitoutta on epätäydellisyys. Olisi suostuttava olemaan ihminen ja hyväksyttävä virheensä.

*Uskallan sukeltaa toisen ihmisen syövereihin, missä happea ja näkyvyyttä on vähän. Se on lahjani mutta toisten kärsimykseen meneminen vei minulta lopulta voimat.

*Ihminen uupuu väkisin, jos toivoo, että kaikilla olisi hyvä olla ja jos kuvittelee, että toisten hyvinvointi on omilla harteilla.

*Oli vaikea hyväksyä, että unelmien työ uuvutti.

*Kaikki työt, joissa oma persoona on työvälineenä, vaativat vastapainoksi paljon hellyyttä ja kauneutta.

*Voiko itselleen suoda hyvää olematta itsekäs?

*Elinvoimaisimmillani olen silloin, kun siinä hetkessä läsnä ovat luottamus ja toivo. Poissa syyllisyys ja aikataulut.

*Oppia olemaan, suorittamatta, vaikka se aluksi ahdistaisikin ja herättäisi levottomuutta.

*Minulla on liian usein hengästynyt olo. Pysähtyminen on edelleen vaikeaa. Mutta harjoittelen.

*Haluaisin oppia sanomaan ei myös haastaville ja mukaville asioille sekä omaa narsismia hiveleville houkutuksille.

Minäkin harjoittelen...

lauantai 23. toukokuuta 2009

That's why the friends are for...


Elämän poluilla saa kohdata monenlaisia ihmisiä. Osa heistä käväisee elämässäni kuin kepeä kevättuuli; osa jättää pysyvän jälkensä minuun ja jää osaksi elämääni.

Viimeisten seitsemän vuoden aikana minulla on ollut ilo tutustua moniin sellaisiin ihmisiin, joiden toivon pysyvän mukana elämäni poluilla vastaisuudessakin. Ihmisiä, joiden kanssa olen saanut kokea iloja ja suruja. Ihmisiä, joiden kanssa olen saanut tuntea olevani osa jotakin yhteisöä. Ihmisiä, joiden lämpö ja tuki ovat kannattaneet siipiäni silloin, kun en ole itse jaksanut niin tehdä.

Kiitos siis Taina, Päivi, Hilja, Eliisa, Hanna, Arja sekä kaikki muut. Kanssanne on ollut ilo tehdä töitä. Kiitos, että olette olleet ja kiitos, että olette...

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Elämän viisauksia


Tänä keväänä olen poiminut reppuuni erityisen "herkällä silmällä" viisauksia matkaevääkseni tulevaan. Upeita löytöjä: syviä sanoja, jotka ovat jo nyt antaneet minulle niin paljon ajattelun aiheita!

"Elä niinkuin voit, ellet voi elää niin kuin tahdot." Caelius Statius

"Opettelen kohtuullisuutta, suhteellisuutta ja nöyryyttä, että en tekisi valintoja omien kunnianhimoisten tavoitteideni ja saavutuksieni sokaisemana." Marianne Heikkilä

"Rakastan arkisia hetkiä, jolloin onnen tunne yllättää." Anna Rotkirch

"Kaikki on mahdollista paitsi epätodellinen." Oscar Wilde

"Rehellisesti kauniit sanat ravitsevat sielun." Tommy Tabermann

"Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen." Raamattu, Luuk. 10

Pian nostan purjeen ja matkaan kohti uusia seikkailuja...


sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Hiljaiselon jälkeen


Huhtikuu on ehtinyt pitkälle - kevät on jo melkein käsillä... Ladut ovat vieneet kuukauden sisällä moneen suuntaan. Lähitienoita on tullut koluttua rastien perässä ja ilman; nautittu on myös pohjoisen hangista Sodankylässä ja Ylläksellä (kuva). Elämänkin laduilla on haettu suuntaa ja tehty valintoja.

Olen tehnyt inventointia paitsi remontin aikana eteentulleiden papereiden suhteen myös oman elämäni suhteen, osin tosin minusta riippumattomista syistä. Menneellä viikolla havahduin jopa ajatukseen: onko tämä sitä kuuluisaa neljänkympin kriisiä? Mitä olen saanut elämässäni aikaiseksi ja onko se sitä, mitä todella itse olen halunnut vai olenko pyrkinyt toteuttamaan jonkun muun unelmia? Monien valintojeni voin jälkikäteenkin todeta olleen oikeita mutta ladun varrelle mahtuu myös paljon sellaista, minkä vasta elämänkokemuksen mukanaan tuoman ymmärryksen jälkeen totean suureksi "reitinvalintavirheeksi" - oikeaksi megapummiksi. Haluan kuitenkin uskoa, että nekin ovat olleet minulle tarpeellisia.

Ylläksen urilla hiihdellessä ei voinut olla ajattelematta, miten juuri meillä on ympärillämme niin hienoja paikkoja nauttia ympäröivästä luonnosta! Reilun tunnin lentomatkan päässä kohoavat tunturit, joiden kupeita valloittaessa omat maalliset murheet tuntuvat niin kovin pieniltä. Joiden kupeessa tuntee olevansa pieni ja jonkin korkeamman voiman suuri. Joskus täytyy mennä vain vähän kauemmas tunteakseen Jumalan läsnäolon... Miten helposti sen arkisessa aherruksessa unohtaakaan, että minua kannetaan eteenpäin. En ole täällä yksin.

Kun yksi ovi sulkeutuu, toisia avautuu - sanotaan. Juuri nyt minulla on rauhallinen olo. Vaikka on ovia, joiden sulkeminen saa silmäni kyyneltymään ja sydämeni itkemään haikeudesta, jaksan uskoa uusienkin ovien avaavan monia mahdollisuuksia sekä tuovan haasteita, iloa ja valoa niin minun kuin perheenikin elämään. Carpe diem!



Edit 13.35 Remonttivuoren kätköistä kaivettua...

"Jos voi ummistaa silmänsä ihmisten pahansuopaisuudelta, sulkea korvansa ilkeiltä puheilta ja oman sydämensä syytöksiltä, saattaa kuulla korpikuusen kuiskauksia, riippakoivun kertomuksia, suopursun runoja, vuoripuron lauluja ja tunturituulien tarinaa. Parhaassa tapauksessa voi kuulla myös läheisten ihmisten ajatusviestejä sekä rakastavan Jumalan sydämen lyöntejä." Erkki Leminen

Minnalta jouluna 1993

perjantai 20. helmikuuta 2009

Hiihtolomalle...

"Todellinen rakkaus on se mikä jää jäljelle, kun rakastuminen on palanut loppuun ja se on yhtä lailla taito kuin onnellinen sattuma. Rakkaus on kuin juuret, jotka kasvavat toisiaan kohti maan alla. Sitten, kun kaikki kauniit kukat ovat varisseet oksiltamme, huomaamme olevamme yksi puu kahden sijasta." Kapteeni Corellin mandoliini

Tämän kuvauksen myötä odotetulle hiihtolomalle vai oliko se hiihto lomalle...

sunnuntai 15. helmikuuta 2009

Helmikuun helmiä

Photo by Konrad Bonkosch 2008

Tällaiseen näkymään voisin jäädä kiinni. Talven helmiä parhaimmillaan... Näin ystävänpäivän jälkeen onkin lupa odottaa jo hiihtolomaa, joka kuvastelee päivä päivältä lähempänä.

Loma tulee tarpeeseen. Viime viikkoina elämä on soljunut eteenpäin kuin unessa. Jaksamista on koeteltu. Tunne siitä, että hallitsen tämän kaiken, on ollut kateissa ja tilalla raskas taakka musertamassa luottamusta niin itseen kuin omiin kykyihin ja taitoihin - tunteisiinkin. Toisaalta olisiko minusta tasaisen tien tallaajaksi? Kyllä kai ne ovat näitä elämän ylämäkiä, jotka läpikäytyään huomaa taas olevansa hitusen vahvempi, rohkeampi ja luottavaisempi myös tulevaisuuden suhteen. Olisiko se sitten syynä siihen, että löydän itseni välillä "mutkistamasta" elämääni?

Muistan lukeneeni joskus viisaita sanoja: "On helpompi uskoa, kun yksi säteilee". Niinpä odotan, että aurinko tekee tehtävänsä. Odotan kiireettömiä aamuja vailla vaatimuksia. Hiljaisia hetkiä; lupaa syventyä omiin ajatuksiin. Lasten riemuja ja hymyjä. Suksen liukua Mustikkavuoren rinteillä. Voimien palautumista. Uskoa ja uudistumista.

Helmikuun helmiä... Niitä on jo vähän näkyvillä; aamuaurinko kutitteli nenääni...

lauantai 24. tammikuuta 2009

Pennalanrannan näkymiä

Tänä aamuna harjoittelin kollaasin luomista. On aina iloinen yllätys huomata olevansa vielä oppimiskykyinen... Tosin paljon on vielä oppimista mutta tästä on hyvä jatkaa.

Suurta urheilujuhlaa tänään: juuri nyt Suomen naiset lykkivät Otepään laduilla ja iltapäivällä taistelevat toisaalla luistelumitaleista. Hämmästyin eilen jännittäessäni luistelijattarien edesottamuksia jäällä. Miten musiikki, viimeistellyt liikkeet ja niin kaunis tulkinta voivatkaan herättää sellaisen sisäisen tunnemyrskyn, että taistelin kyyneliä vastaan. Oppimiskykyinen siis - ei vain taitojen mutta - myös omien tuntemusten suhteen...

perjantai 23. tammikuuta 2009

Kaaosteoriaa käytännössä


Siinä sitä sitten on. Käytännön kaaosteoriaa. Työhuoneeni tavarat tornitaloina odottamassa remontin valmistumista. Neiti 7 wee ja herra 10 wee odottavat malttamattomina, miten perheen pää ennättää remonttia työstää.

Tuskin kuitenkaan niin innokkaina kuin minä... Ehkäpä joku muukin tuntisi samoin vastaavan tavarakasan edessä. Se hyvä puoli tästä todellakin on, että uudessa työhuoneessani ei tule olemaan ollenkaan niin paljoa kaappitilaa kuin entisessä ja näin ollen tavaramäärää on huimasti karsittava. Tuleepahan tehtyä sitten kunnon inventaario kerralla.

Jo nyt olen löytänyt laatikoiden kätköistä ihania yllätyksiä; esineitä, joiden olemassaoloa en muistanutkaan, lukemattomia kirjoja, puolivalmiita käsitöitä, koko joukon säilöttyjä papereita open ideapankkiin - muistoja, jotka ovat palautuneet mieleeni tavarapaljoutta lajitellessa.

Olen tämän työmaan edetessä oppinut, että open ei tarvitse olla ope aivan koko aikaa. Joskus voi lomailla ilman, että säilyttää kaikkien koluttujen nähtävyyksien esitteet, pääsyliput tai julisteet. Joskus voi myös nautiskella eteen tulevista simpukoista tai muista luonnon ihmeistä ajattelematta, että mitähän kivaa tästä tunneilla voisi askarrella. Joskus....

Mutta mihin sitä ihminen karvoistaan pääsisi. Tiedän, että tavarakasaa tulee olemaan vaikeaa lajitella tyyliin: poistettavat/jätettävät. Ehkä helpompaa onkin tehdä se tyyliin: poistettavat/jätettävät/aittaan varastoitavat. Se huono puoli siinä kuitenkin on, että valitettavasti minulla on taipumus säilöä materiaaleja ja tavaroita ajatuksella: jos joskus niitä tarvitsen. Toisekseen olen auttamaton romantikko ja nautin kaikesta kauniista. Miten ihmeellä voisin siis luopua mistään koriste-esineestä - saamistani lahjoista tunnearvoineen, puhumattakaan...

Oppia ikä kaikki. Viikonloppu edessä. Mahdollisuus levätä ja kerätä voimia ladulla sekä sen vieressä. Taidan aloittaa purkamalla tornitalojen kerroksia pala palalta - mitähän mukavaa sieltä löytyykään lapsille kerrottavaksi?
PS: Tornitalojen kätköistä löysin joskus vuonna 2 tai 6 talletetun tekstin...
"Välillä on hyvä pysähtyä miettimään, etsimään vankkaa jalansijaa ennen seuraavan askeleen ottamista. Jotkut viisaat ovat sanoneet, että järjestys on tasapainoa. Kun mieli ja ruumis ovat tasapainossa, on hyvä olo päästä varpaisiin."

tiistai 6. tammikuuta 2009

Laskeudutaan arkeen


Niin se vaan arki koittaa ihanan loman jälkeen. Toisaalta on oikein mukavaa jo tarttua kiinni arjen rutiineihin ja haasteisiin. Ei sillä, etteikö haasteita lomallakin olisi riittänyt. Ne ovat vaan niin erilaisia kuin ope-minän haasteet...
Viikonlopun hiihtosuunnistuskisojen järjestelyurakka on takana. Yleensä harrastukset tuovat iloa ja piristystä elämään mutta otinkohan tämän "tourin" hieman liian tosissani, kun unissanikin yritin pitää lankoja - vastoinkäymisistä huolimatta - käsissäni ja järjestellä hommia kuntoon. Joka tapauksessa maanantaiaamuna heräsin kymmenen tunnin unien jälkeen levänneenä ja onnellisena siitä, että loppujen lopuksi onnistuimme hienosti. Talkoohenkeä ja -halua löytyy edelleen!
Olen yrittänyt loman aikana katsastella sisustuslehtiä "sillä silmällä". Kotona odottavat kymmenet pahvilaatikot täyttämistään ja kaaos on takuuvarmaa. Voi, kun jaksaisin ajatella tilannetta vaikkapa kolme kuukautta eteenpäin. Silloin neiti 7-wee ja herra 10-wee olisivat molemmat onnellisia, oman huoneen omistajia... Yritettävä on. Nähdä metsä puilta.
Uuteen vuoteen siirryttäessä on tapana antaa lupauksia. Olkoon oma lupaukseni tulevalle vuodelle Tommy Tabermanin runon mukaan eläminen:
Ainakin yhtä paljon kuin leivästä,
ihminen elää siitä mielihyvästä,
minkä jokainen voi toiselle ojentaa.