Kesä on edennyt niin pitkälle, että pian saa alkaa laskemaan montako lomapäivää on vielä jäljellä ja miettimään, mitä vielä ennättäisi lomalla tehdä ja toisaalta; mitä lomalla sitten tulikaan tehtyä...
Perhelomaa odotimme kaikki kovasti. Lähtöä edeltävänä iltana luin lehdestä (Kauneus ja Terveys 9/09) Pekka Pirhosen näkemyksen siitä, miten hyvä elämä alkaa. Hänen mukaansa hyvä elämä alkaa h:lla - hitaasti, hissukseen, hötkyilemättä, hassutellen, hiljaa, harkitusti ja hymyillen. Näin yritämme tänä vuonna viettää muutaman yhteisen päivämme - ajattelin.
Lähtöpäivän aamuna odotus ja ilo yhteisestä ajasta vaihtui äkkiä pettymykseen - suruunkin - erään saamamme sähköpostiviestin vuoksi. Miten yksi viesti voikaan muuttaa tunnelman? Varsinkin, kun koimme sen täysin kohtuuttomana. Rakentava palaute vahvistaa mielestäni siltoja. Ei tuhoa niitä. Tällä kertaa palaute ei pelkästään tuhonnut vaan suorastaan murskasi sillan. Varoittamatta ja täysin. Samalla romuttui osa toiveista ja unelmista, osa uskosta ihmisten inhimillisyyteen.
Lomalle kuitenkin lähdettiin, vaikka kyynel kihosi silmään tuon tuostakin. Auto kaartoi kohti Porvoota enkä voinut samalla huvittuneena olla ajattelematta, että olisiko saamamme palaute annosteltu nyt sitten Porvoon mitalla. Yritin ymmärtää. Unohtaa...
...mutta ihmismieli ei anna niin helpolla periksi. Loma soljui eteenpäin vastinetta laatiessa eivätkä seitsemän hyvään elämään johtavaa sanaa saaneet mahdollisuutta toteutuakseen. Levollisista lomapäivistä puhumattakaan.
Onneksi kuitenkin on ystäviä ja läheisiä, joiden avulla tämäkin episodi tuntuu nyt jo vähän pienemmältä. Kiitos siis vanhemmillemme, Riitta-Leenalle ja Pertille sekä Hiljuskalle! Eteenpäin, sanoi mummo lumessa!
Summa summarum
Kahdeksanneksi hyvän elämän h-sanaksi viikon jälkeen muotoutui: hyväksyen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti