maanantai 29. huhtikuuta 2013

Arjen enkeleitä - onhan heitä

Päivän tyo on tehty: olemme Fuente de Cantosissa taivallettuamme - ja ehkä hieman innostuttuamme - liki neljä tuntia ilman taukoja. Täytyy myontää, että "lappu rinnassa menijällä" on ollut totuttelemista siihen, ettei taipaleelle lähdetä eturivin paikalta. Vauhti täytyisi myos osata asettaa tasaisesti eteenpäin vieväksi ja välttää kirimaaleja, vaikka edessä näkyisi monta rinkkaselkää. Aamuisen innostumisemme kaltaiset etenemiset saattavat siis kolahtaa pitkinä päivinä omaan nilkkaan, oi oppinut ystäväni, kuten Hallitus minua varmasti ohjeistaisi.

Emme saaneet räntäsadetta niskaamme - onneksi! Vettä sen sijaan ripsutteli tulemaan lähes koko matkan. Se ei kuitenkaan näissä piireissä tunnu miltään ja olemmehan me suomalaiset tottuneet veteen - kanssamatkaajamme meitä kiusoittelevat. Lähinnä pelkään sitä, ettemme saa vaatteita pesun jälkeen kuiviksi; auringonpaistetta ja myotätuulta kaivattaisiin meidän matkaajien ohella pyykeillekin. Tilaukseen!

Matkan varrella kokenutkin metsien koluaja joutuu välillä hakemaan seuraavaa rastia eli keltaista nuolta maasta, kiviaidasta, liikennemerkin kupeesta - milloin mistäkin - pitkään. Onneksi matkan varrelta olemme loytäneet arjen enkeleitä, ihmisiä esim. koiran ulkoilutuslenkeillään, jotka ovat opastaneet meitä eteenpäin. Ensimmäisen vaelluspäivän sudenkorennotkin tanssahtelivat ympärillämme pitkän tovin enkä voinut välttyä ajatukselta, että ne oli tarkoitettu sulostuttamaan matkaamme, enkeleiksi polullemme.


Näiden arjen enkeleiden ohella matkaeväänäni on ollut mm. terveyttä Marja-Liisalta, kaikkea hyvää Kaisalta, tähystyksiä Tainalta, paljon Päiviltä, hiljaisuutta Hannalta ja elämysten etsimistä Eliisalta. Kiitos Ihanat, että olette jakamassa tätäkin latua kanssani!

Uskon, että kaikkea tätä matkallamme tarvitsemme. Niin siellä kotona kuin täällä Pyhän Jaakon poluillakin kulkiessamme.





Ps. Pääsin oikein koneelle kirjoittamaan huomatakseni, että jotakin puuttuu verrattuna kotoiseen näppikseen. Kyllä: ä-kirjaimet sain paikoilleen kopioimalla mutta o-kirjaimet pyorikoot eteenpäin tyylillään...

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Memento vivere



Viides etappi tänään takana. Ensimmäinen satanen paukkui rikki; eteenpäin ei uskalla edes ajatella vielä tässä vaiheessa. Säät ovat olleet suosiolliset paitsi tänään oli arktisen kylmä vastatuuli ja satoi vettä ensimmäiset kaksi ja puoli tuntia. Huomiseksi luvataan kanssamatkaajan tabletilta kotoisesti räntäsadetta, joten eipähän pääse iho palamaan.
Olemme tällä hetkellä Monesteriossa, majoittuneena aivan uuteen albergeen. Oli luksusta päästä lämpimään suihkuun ja löytää ensimmäinen yhteys ulkomaailmaan käytettävissä olevan wifin ansiosta. Tämä teksti saattaa ulospäin näyttää kummalliselta - kirjoitan Lumialla, eikä tämä anna mahdollisuutta muokata tekstiä - mutta tärkeintä lienee, että saa jotakin ylöskirjatuksi.

Matkamme on edennyt tähän saakka käsikirjoituksen mukaan. Vähitellen hartiat ovat mukautuneet yhdeksi rinkan kanssa ja varpaiden pienet rakot kuivahtaa. Kuvittelin seikkailumme olevan kevyttä kävelyä mutta "iloisesti" yllättyneenä olen löytänyt itseni tuon tuostakin puuskuttamasta ylös aina vain jatkuvaa nousua. Kyllä äiti on kova sissi; muutoinkin mummo- ja pappaenergia tuntuu olevan täällä kovassa kurssissa. Sen verran vauhdikkaasti näyttää askel joutuvan heillä, että hattua täytyy korkealle nostaa.

Olemme äidin kanssa varmaankin ainoat, jotka kantavat mukanaan yli 10 kilon painoisia rinkkoja. Olemme ihmetelleet, miten kanssamatkaajamme selviävät niin pienen tavaramäärän kanssa ja kuitenkin, kun he tavaransa albergen punkille levittävät, tavaraa tuntuu riittävän ja riittävän. Ehkä heidän tavaroillaan on jokin mystinen taito pienentyä rinkkaan laitettaessa?

Olemme nauttineet korkki-, oliivi- ja appelsiinipuulehdoista, upeasta sateenkaaren värikirjosta kukkaniityillä, kumpuilevista poluista pitkin vuorten rinteitä, hiljaisista kyläteistä; vuodatetuista hikipisaroistakin.


Jatkamme matkaa nöyrinä ja kiitollisina.


maanantai 22. huhtikuuta 2013

Prologi Via de la Plata

Rinkka on pakattu ja suuri seikkailumme on alkamassa... Samaan aikaan, kun kotimaassa juhlistetaan työtä ja iloitaan keväästä vapun merkeissä, olemme taivaltaneet jo toivottavasti hyvän matkaa Sevillasta kohti Santiago de Compostelaa.

Minä ja Äitini. Tämä on meidän yhteinen seikkailumme. Seikkailu espanjalaiseen kulttuuriin, kieleen ja historiaan; seikkailu omaan itseen. Tuhannen kilometrin taipaleella ennättää läpikäydä paitsi jo elettyä elämää myös melkoista tunteiden kirjoa mieltä liikuttavien asioiden pohjalta. 

Jo tässä vaiheessa, kaiken ollessa vielä edessä, tunnen suurta kiitollisuutta siitä, että saan kokea ja jakaa tämän kaiken Äitini kanssa. Uskon seikkailun lähentävän meitä entisestään; ehkä löydämme toisistamme myös jotakin uutta matkan aikana? Sille, että lähden seikkailuun juuri Äitini kanssa, tarjosi vuorotteluvapaani ainutlaatuisen mahdollisuuden.

Tällä kertaa minä saan lähteä reissuun ilman "matkanjohtajan" vastuuta ja painetta. Äidilläni - jo toistamiseen kohti Santiago de Compostelaa matkaavana - on rinkkaan pakattuna valtavasti tietoa ja kokemuksia siitä, mitä vaelluksemme tullee pitämään sisällään. Tällä kertaa osaamme kenties jo poimia parhaita paloja ja ohittaa ne kannot ja karikot, mitkä ensikertaa caminolle lähtijä saattaa matkallaan kohdata. Oman pikantin lisänsä seikkailuuni tuo se, että tyydyn täysin niihin ruokiin, majoituksiin ja palveluihin, mitä Äitini espanjan kielen taitajana meille onnistuu hankkimaan. Minun sanavarastoni kun tässä vaiheessa käsittää vain myöntämisen ja kieltämisen perusteet, kiitokset sekä onnistuneen, hyvän matkan toivotukset. Matkailu kuitenkin avartanee tälläkin saralla...

Hallitus pärjäsi kuukauden päivät sitten viikon mittaisella reissullamme vain päällään olevilla vaatteilla sekä toiseen kassiin - onneksi - pakatulla hiihtopuvulla pakon sanelemana, laukun jäädessä pakattuna apukeittiön nurkkaan odottamaan seuraavaa reissua. Ja hyvin pärjäsikin. Loppujen lopuksi ihminen tulee toimeen aika vähällä... Minunkin rinkastani löytyy vain kaikkein välttämättömin. Purkit ja purnukat olen suosiolla jättänyt kotiin - lähes kaikki; ihanista kesäpaidoista ja -mekoista puhumattakaan.

Sen sijaan olen pakannut rinkkaani halauksia Hallitukselta, jaksamista Herra 14 wee:ltä ja voimia Neiti 12 wee:ltä. Kiitos Rakkaat, että suotte minulle tämän mahdollisuuden!



Puut, metsä, taivas,
valon ja varjon leikki,
hiljaisuus ja rauha,
kuin hoitava lääke,
parantava vesi,
matkan alku
itsensä löytämisen tiellä,
sen tuntemattoman
josta tietää niin vähän
ja senkin väärin.
Hiljaisuus,
kuin ojennettu käsi,
tarjottu tilaisuus
itsensä kohtaamiseen,
annettu mahdollisuus
Jumalan puhuttelulle.

Anni Korpela


tiistai 9. huhtikuuta 2013

J-tyylin comebackit


Alkuvuosi on ollut monenlaisten uusien alkujen aikaa. Monet ovat päättäneet aloittaa kevätpaaston, rantakuntoon pääsemisestä puhumattakaan. Itseensä satsaaminen liikuntaa lisäämällä, ruokavaliota päivittämällä, unirytmiä korjaamalla ja huolehtimista vähentämällä ovat tuttuja toimenpiteitä yllättävän monelle. Tuttavapiirissäkin on tehty elämäntaparemonttia ja sen tiimoilta Antti Heikkilän nimi on keikkunut lähes päivittäin ajatuksissa ja keskusteluissa.

Kaikken tunnetuimpia uusia alkuja ovat kuitenkin esittäneet Jaajo Linnonmaa, Jari Sarasvuo  ja Janne Ahonen. Kolme kovaa J-miestä, joista kukaan ei kaiketi enempiä esittelyjä kaipaa. Siksipä tohdinkin - suotakoon anteeksi - käyttää heistä kaikista etunimeä; koko kansan Jaajo, Jari ja Janne edustavat meille suomalaisille sanaa, sankaruutta ja sisua!

* * * * * *

Niinpä löysin itseni useana aamuna radion äärestä aprikoimasta kanavavalintaa. Aamulypsyn osa 1 loputtua työmatkat alkoivat kulua yhä enenevässä määrin Puheen aalloilla mutta kuullessani osan 2 alkavan, oli käytävä tarkistamassa vieläkö lypsymeininki jaksaisi viihdyttää. Ehkä minusta on tullut vanha tälläkin rintamalla... Sinällään oli riemastuttavaa - välillä suorastaan hengästyttävääkin - kuulla Jaajon et al valtoimenaan hersyvää tarinointia; ihailen ihmisiä, joilla on sana hallussaan noin loistavasti! Huomasin kuitenkin itsessäni tapahtuneen selkeän muutoksen Olga K:n aamuvieraiden vetäessä minua enemmän puoleensa. Ehkä muutos kielii tunnemaailmani seestymisestä vai olisinko peräti löytänyt sisäisen sankaruuteni?

Sitä etsiessä ovatkin kuluneet monet tiistai-iltapäiväni. Hiihtolenkin tuottaman endorfiinin jälkitilaa sohvannurkassa nauttiessa, olen hetkittäin kokenut ylittäväni oman tiedostamiskykyni. Tosin vain hetkittäin. Jäädessäni pohtimaan jotakin Jarin ilmoille tuomaa ajatusta, saatoin huomata pudonneeni hänen vauhdistaan, minkä jälkeen oli jälleen yritettävä kavuta samalle sanataajuudelle hänen kanssaan. Kokemukset ovat kuitenkin olleet myönteisiä. Välillä on hyvä ja syytäkin haastaa itsensä ja ajatuksensa. Laajentaa näkemyksiään paitsi pituus- mutta ennen kaikkea syvyyssuuntaan. Silloin sisäinen sankaruus voi hetkittäin pilkahtaa esille ja pyöräyttää käyntiin muutosprosessin. Itse kuitenkin valitsemme tiemme; kukaan toinen ei sitä voi puolestamme tehdä.

Urheilijan polulla on monenlaisia valinnanpaikkoja. Joskus nuo valinnat tuntuvat sivusta katsottuna varsin itsekeskeisiltä mutta löytääkseen oman tiensä, on rohjettava tehdä vaikeitakin päätöksiä. Menestys vaatii asioiden priorisointia ja itsekuria; määrätietoista tavoitteisiin pyrkimistä mutta myöskään ilman sisäistä paloa, intoa ja iloa ei synny suuria voittajia. Ja sitä tarvitaan kaikkein eniten lähipiirin tuen ohella! Tuota paloa uskon Jannella olevan.

* * * * * *

Luonto kääntää uutta sivua talven lumien sulaessa.

Iloitsen maaliskuisesta lauantaista Torniossa, Puuhaaran hiihtokeskuksessa. Yli vuoden mittainen hisutauko päättyi erikoispitkille matkoille. Jalka kesti ja kroppa jousti - ajatus kartan kanssa etenemisestä sen sijaan kaipaa vielä sulavuutta.

Iloitsen myös hiihtoviikosta Muoniossa. Omien rajojen koetteleminen oli kaikkien kolotusten ja unettomien öiden jälkeen kaikesta huolimatta nautinnollista.

Olisiko osansa auringolla, joka valollaan toi voimia ja säteillään sulostutti matkan tekoa? Vanhan sanonnankin mukaan: on helppo uskoa, kun yksi säteilee.

Niistä säteistä voimaantuneena,