Eilen illalla purkaessani lehtisumaa, luin syvältä sisältä sykähdyttävän jutun. Juttu osui ja upposi - syvälle. Ajatus siitä, että kaikkien näiden lehtien ja juttujen joukosta juuri tämä osui silmiini, sai kuitenkin minut hyvälle mielelle. Aivan kuin juttu olisi tarkoitettu juuri tuohon hetkeen: maanantai-illan hämärän hyssyyn, vahvistamaan ja voimistamaan minua...
Ohessa muutamia poimintoja lehdestä, jossa oli haastateltu pastori Outi Ruoholaa:
*Uskallan sukeltaa toisen ihmisen syövereihin, missä happea ja näkyvyyttä on vähän. Se on lahjani mutta toisten kärsimykseen meneminen vei minulta lopulta voimat.
*Ihminen uupuu väkisin, jos toivoo, että kaikilla olisi hyvä olla ja jos kuvittelee, että toisten hyvinvointi on omilla harteilla.
*Oli vaikea hyväksyä, että unelmien työ uuvutti.
*Kaikki työt, joissa oma persoona on työvälineenä, vaativat vastapainoksi paljon hellyyttä ja kauneutta.
*Voiko itselleen suoda hyvää olematta itsekäs?
*Elinvoimaisimmillani olen silloin, kun siinä hetkessä läsnä ovat luottamus ja toivo. Poissa syyllisyys ja aikataulut.
*Oppia olemaan, suorittamatta, vaikka se aluksi ahdistaisikin ja herättäisi levottomuutta.
*Minulla on liian usein hengästynyt olo. Pysähtyminen on edelleen vaikeaa. Mutta harjoittelen.
*Haluaisin oppia sanomaan ei myös haastaville ja mukaville asioille sekä omaa narsismia hiveleville houkutuksille.
Minäkin harjoittelen...