******
Syksy on tullut. Asettunut asumaan minuun tuoden mukanaan haavillisen haikeutta ja kapallisen kaipuuta. En ollut sittenkään päässyt sinuiksi surutyöni kanssa, vaikka uskottelin niin itsellenikin. Jokin lappu, piirros tai suunnitelma. Jokin laulu tai kuva. Ihana muisto...
Ja ennen kaikkea Ihmiset. Kyyneleet pyrkivät silmiin väkisin enkä jaksa taistella enää niitä vastaan...
******
Kuolema ja elämän rajallisuuden ymmärtäminen. Miten selittää lapselle läheisen poismenosta, kun se on tietyllä tavalla niin vaikeaa ymmärtää itsensäkin. Että eilen saatoimme nauraa ja olla yhdessä mutta tänään emme voi enää tehdä niin. On lohdullista ajatella, että elämä ei kuitenkaan pääty kuolemaan vaan jatkuu edelleen meissä jälkeenjääneissä.
******
Neiti 8 Wee kertoi nähneensä kurkiauran lentämässä kotimme yllä. "Kävin hyvästelemässä ne", hän sanoi ja viiletti taas eteenpäin. Jäin miettimään lapsen kykyä nähdä ja tuntea jotakin tällaista. Että kaikenlaisen viriketulvan ympäröimänä lapsi kokee edelleen luonnon ihmeitä syvästi ja niistä vaikuttuen. Minäkin vaikutuin. Sydämessä läikähti lämmin tunne - tämän elämänmenon keskellä olemme ehkä sittenkin saaneet siirrettyä jotakin aitoa ja inhimillistä lapsillemme.
******
Syysmuuttojen keskellä olen kiitollinen. Kiitollinen kaikesta olleesta ja menneestä. Suruista ja iloista. Sytytän kynttilän ja nostan katseeni ylös.
******
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti