Puolimatkan krouvissa

Vesisade ropisee iloisesti hostellimme kattoikkunoihin; harkitsemme silti lähtöä eteenpäin, sillä edessä olisi vain 16 km mittainen "pikataival". Toinen vaihtoehtomme, lisäyö hostellissa, kuulostaisi pieniä varpaitamme ajatellen ihanteelliselta mutta saattaisi johtaa "hotellikuolemaan" varsinkin nyt, kun upean Salamancan nähtävyyksien katseleminen vesisateessa ei hirveästi houkuttele.

Eilen tuuli suorastaan työnsi meitä eteenpäin; sirkat sirittivät ja linnut viserryksellään toivottivat meidät tervetulleiksi historiaaliseen yliopistokaupunkiin, Salamancaan. Kuulostaa oikein mukavalta tuo Sa... -alkuinen kaupungin nimi. Vielä riittää kuitenkin haasteita ennen maaliviivan häämöttämistä...

Joka tapauksessa merkitsevien murtolukujen määrä kasvoi saapuessamme suurkaupungin katuvilinään. 1/2 taipaleesta tarkoittaa sitä, että nyt lasketaan jo paljonko taivalta on e n ä ä jäljellä, kun aiemmin mietittiin paljonko sitä on takana. Isä kannusti meitä, että loppumatka tullee varmaankin nyt puolimatkan krouvin jälkeen lentäen... Emme kuitenkaan ota ohjetta kirjaimellisesti vaan jatkamme urakointia apostolinkyytiä käyttäen.

Olemme olleet Suuressa Suojassa, sillä arjen enkeleitä on matkallemme osunut tuon tuosta. Tuntui melkoiselta ihmeeltä, että eilen patsastellessamme katukuvassa, rinkat selässä ja sopivaa majapaikkaa etsien, kaksi kanssamatkaajaamme "löysi" meidät ihmisvilinästä, ohjaten meitä eteenpäin. Lisäksi tämän jälkeen kauppareissulla kohtasin kolmannen tutun pedegrinon. Näiden tuhansien ihmisten joukosta...

Espanjalaiseen ruokakulttuuriin olemme nyt totutelleet kolme viikkoa. Tässä ajassa on kyllä tullut kova ikävä ihan kotoisia herkkuja: ruisleipää ja kaurapuuroa. Myöskään tikkuperunoita en usko kotiutumisemme jälkeen ihan hevillä syöväni. Tänä aamuna pääsimme oikein erikseen maksetulle aamiaiselle ja silmissä vilisivät jo suomalaisten hotellien monipuoliset aamupalapöydät. Eteemme tuotiin kuppi cafe con lecheä, parilla peukalonpään kokoisella herkkupallerolla täydennettynä. Katsoimme Äidin kanssa toisiimme, emmekä voineet muuta kuin hymyillä ääneen: tällä jaksaa pitkälle päivään... Juotuamme kupposet liki tyhjiksi ja syötyämme herkut, meitkä muistettin myös paahtoleipäviipaleella kera voin ja marmeladin sekä mehulasillisella. Vähän totutusta poikkeava järjestys eikä ruoka-aineympyrästä mitään tietoakaan mutta samaan mahaanhan nuo menivät näinkin. Ja poikkeuksethan piristävät elämää kummasti...

Näille herkuille sanon: Si, muchas gracias.

Sade tuntuu hellittävän otettaan. Jospa tästä tien päälle, sorvin äärelle...