Retki jouluun...

Tuleeko joulu, jos teenkin vain vähän?

En osta, en stressaa, vain keskityn tähän

hiljaiseen pyhään ja hengähdän.

Loistaako tähti?

Mltä kuura näyttää?

Tuntuuko joululta, jos päätänkin käyttää

nämä jouluiset päivät

tarkkailuun

haisteluun

kuunteluun

niihin tärkeisiin hetkiin

jotka arkena jäivät?

-Sarianne Hartonen-

Kiitos Äidille ja Neiti 8 Wee:lle ihanasta arjen irtiotosta!

Oli ihanaa nauttia joulukuisesta viikonvaihteesta

Porvoon kujilla kiireettä!

Hämärän hetkiä ja iltapuhteita

Jouluinen hetki voi olla vaikkapa öinen retki... korttien teon parissa. Tähtianikset tuoksuivat ihanalle ja loivat omaa tunnelmaansa korttipajaani. Valmistautuminen armon vuoden 2009 jouluun oli korttienikin osalta alkanut jo lähes vuosi sitten tammikuussa, jolloin tähtianikset ilmestyivät paketissa meille. Nyt sitten oli jälleen aika kaivaa ne paketistaan: mitähän näistä saisin aikaan?

Tähtianisten ohella minulla oli käytössäni ruskeaa kartonkia (väriä mietin Tiimarin hyllyjen välissä ainakin kaksi tai kuusi minuuttia...) ja pellavanarua. Siinä se. Eipä ollut etukäteen mitään tietoa kortin mallista; lehtien palstat sen sijaan komeilivat toinen toistaan kauniimpia korttimalleja. Siis toimeen.

Itse asiassa olisin halunnut kortista sellainen neliön muotoisen mutta päädyin tänä vuonna kuitenkin tähän  vaakatason suorakaiteeseen. Ehkäpä ensi vuonna sitten? Pyörittelin aniksia ja narua käsissäni - ja syntyihän se sitten. Sellainen perinteinen, ei mikään kimaltavilla koristeilla lumoava. Kuitenkin minun näköiseni. Pisteeksi tähtianiksen päälle Neiti 8 Wee lainasi hopeista hileliimaansa.

Sisällöksi valikoituivat Kantelettaren iki-ihanat säkeet:

Jouluna Jumala syntyi,

paras poika pakkasella,

hevon heinähuonesehen.
Härkä olkia levitti,

sika penkoi pehkuloita

pojan pienen peitteheksi,

katteheksi kaikkivallan.

Enkeli ilolla haastoi:

Kapaloss' on kaunis Herra,

seimessä suloinen Herra.

Jouluna Jumala syntyi,

paras poika pakkasella.

Nousi kuu, yleni päivä,

armas aurinko havahti,

tähdet taivon tanssaeli

syntyessä suuren Luojan.

Viikolopun motoksi kalenterista saamani sanat:

Työ on helposti paakkuuntuvaa,

melkein aina sitä on liian paljon

tai liian vähän.

Ja kuitenkin

sitä pitäisi nauttia

sopivina annoksina

säilyäkseen kunnossa.

-Sointu Sallinen-

Kalenteri-iloa Ystäviltä

Niin päästiin joulukuuhun, vaikka ulkona sää on kaikkea muuta kuin jouluinen. Vettä satelee ja työmatkat taittuvat niin aamuisin kuin iltapäivisinkin hämärän hyssyssä... Taistelen sitä tunnetta vastaan, että antaisin mieleni vaipua kaamokseen!

Sanomalehtien yleisönosastot ovat jo aloittaneet jokavuotiset jouluvalokeskustelunsa siitä, millaisia valoja sopii polttaa: kirkkaita, värillisiä - ei kai vaan niitä sinisiä? Minä sen sijaan yritän poimia iloa myös niistä työmatkan varrella loistavista värillisistäkin jouluvaloista. Haluan ajatella, että jouluvalot - olivatpa ne sitten minkä väriset tahansa - tuottavat iloa ja hyvää mieltä ripustajalleen. Enkö soisi siis sitä hänelle?

Iloa tuottaa myös kuvan joulukalenterini, jonka sain yllätyksenä Eliisalta ja Hannalta. Olo oli kuin kymppivuotiaana konsanaan, kun sain poimia purkista ensimmäisen rullan. Paitsi, että nyt takaan nauttivani kalenterista enemmän kuin pienenä: syvemmin, aidommin ja pitempään.

"Heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä,

sillä hän pitää teistä huolen."

1. Piet. 5:7

Tuskin maltan odottaa huomista ja uutta kalenterirullaani...

Ilmassa väreilee outoa taikaa...

Päätin startata jouluun tänä vuonna  hyvissä ajoin. Syksyn synkkyyttä piristämään puuhastelin tovin eteisessämme ja yllätyin iloisesti lopputuloksesta. Istuimme Neiti 8 Wee:n kanssa eteisen tuoleilla ja nuuhkutimme joulun taikaa... Ripaus punaista ja valkoista kera kynttilöiden ja pienen purkkikuusen herkisti mielen. Olisikohan vielä liian aikaista laulella joululauluja?

Jos oikein totta puhutaan, olen aloittanut jouluun valmistautumisen vuosi takaperin. Vuoden aikana matkaan on tarttunut mukavia löytöjä. Löytöjä, jotka nähdessäni mieleeni on noussut joku minulle läheinen ja tärkeä henkilö. Nautin suunnattomasti siitä, että saan puuhastella pienten pakettieni kanssa joulun alla. Ja jokaisen lahjan mukana käärin pakettiin  korillisen kiitosta, aurinkoisia ajatuksia ja runsaasti rakkautta...

Näissä tunnelmissa on mukavaa päästä huomenna joulumyyjäisiin nautiskelemaan joulusta kaikilla aisteilla. Pelkkä katselukierros lepuuttaa sielua mutta pieni hypistelykin lienee sallittua?

Iloista ja valoista viikonvaihdetta Sinulle!

Syksyn satoa läheltä ja kaukaa...

Sielun hoitaminen voi olla mahdollista myös lähempänä

mutta se vaatii päätöksen ottaa aikaa itselleen.

Rikkoa rutiinit ja antaa sitä kautta itselleen mahdollisuus

oivaltaa jotain muuta kuin mihin järjestykseen

latoo astiat astianpesukoneeseen.

Marja-Terttu Pulliainen; Kotivinkki 13/09

 

Vauvavierailulla

Ex tempore toteutettu sunnuntaiajelu Saarijärvelle tuotti näin ihania muistoja ja elämyksiä. Tuntui hurjalta ajatella, että meidän Ringomme (kuva alla) on ollut myös joskus näin pieni...

Olo oli vähän - suotakoon tämä vertaus - kuin olisi ollut vaateostoksilla. Aivan ihania ensinäkemältä ja -kosketukselta. Olisin melkein voinut ostaa kaikki heti itselleni... Ensi-ihastuksen jälkeen järki astui mukaan. Onko nyt kuitenkaan sopiva hetki? Täytyy tuumata ainakin yön yli. Ja lopulta, poislähtiessä, oli jo heti katuva olo.

Nautin tästä päivästä suuresti. Miten tuollaiset pienet olennot voivatkaan saada niin hyvälle tuulelle, että illan kotihommat ovat sujuneet laulellen. Hymy viipyy poskipäissä vieläkin...

Ihastuneena,

Syysmuuttoja

******

Syksy on tullut. Asettunut asumaan minuun tuoden mukanaan haavillisen haikeutta ja kapallisen kaipuuta. En ollut sittenkään päässyt sinuiksi surutyöni kanssa, vaikka uskottelin niin itsellenikin. Jokin lappu, piirros tai suunnitelma. Jokin laulu tai kuva. Ihana muisto...

Ja ennen kaikkea Ihmiset. Kyyneleet pyrkivät silmiin väkisin enkä jaksa taistella enää niitä vastaan...

******

Kuolema ja elämän rajallisuuden ymmärtäminen. Miten selittää lapselle läheisen poismenosta, kun se on tietyllä tavalla niin vaikeaa ymmärtää itsensäkin. Että eilen saatoimme nauraa ja olla yhdessä mutta tänään emme voi enää tehdä niin. On lohdullista ajatella, että elämä ei kuitenkaan pääty kuolemaan vaan jatkuu edelleen meissä jälkeenjääneissä.

******

Neiti 8 Wee kertoi nähneensä kurkiauran lentämässä kotimme yllä. "Kävin hyvästelemässä ne", hän sanoi ja viiletti taas eteenpäin. Jäin miettimään lapsen kykyä nähdä ja tuntea jotakin tällaista. Että kaikenlaisen viriketulvan ympäröimänä lapsi kokee edelleen luonnon ihmeitä syvästi ja niistä vaikuttuen. Minäkin vaikutuin. Sydämessä läikähti lämmin tunne - tämän elämänmenon keskellä olemme ehkä sittenkin saaneet siirrettyä jotakin aitoa ja inhimillistä lapsillemme.

******

Syysmuuttojen keskellä olen kiitollinen. Kiitollinen kaikesta olleesta ja menneestä. Suruista ja iloista. Sytytän kynttilän ja nostan katseeni ylös.

******