Vauvavierailulla

Ex tempore toteutettu sunnuntaiajelu Saarijärvelle tuotti näin ihania muistoja ja elämyksiä. Tuntui hurjalta ajatella, että meidän Ringomme (kuva alla) on ollut myös joskus näin pieni...

Olo oli vähän - suotakoon tämä vertaus - kuin olisi ollut vaateostoksilla. Aivan ihania ensinäkemältä ja -kosketukselta. Olisin melkein voinut ostaa kaikki heti itselleni... Ensi-ihastuksen jälkeen järki astui mukaan. Onko nyt kuitenkaan sopiva hetki? Täytyy tuumata ainakin yön yli. Ja lopulta, poislähtiessä, oli jo heti katuva olo.

Nautin tästä päivästä suuresti. Miten tuollaiset pienet olennot voivatkaan saada niin hyvälle tuulelle, että illan kotihommat ovat sujuneet laulellen. Hymy viipyy poskipäissä vieläkin...

Ihastuneena,

Syysmuuttoja

******

Syksy on tullut. Asettunut asumaan minuun tuoden mukanaan haavillisen haikeutta ja kapallisen kaipuuta. En ollut sittenkään päässyt sinuiksi surutyöni kanssa, vaikka uskottelin niin itsellenikin. Jokin lappu, piirros tai suunnitelma. Jokin laulu tai kuva. Ihana muisto...

Ja ennen kaikkea Ihmiset. Kyyneleet pyrkivät silmiin väkisin enkä jaksa taistella enää niitä vastaan...

******

Kuolema ja elämän rajallisuuden ymmärtäminen. Miten selittää lapselle läheisen poismenosta, kun se on tietyllä tavalla niin vaikeaa ymmärtää itsensäkin. Että eilen saatoimme nauraa ja olla yhdessä mutta tänään emme voi enää tehdä niin. On lohdullista ajatella, että elämä ei kuitenkaan pääty kuolemaan vaan jatkuu edelleen meissä jälkeenjääneissä.

******

Neiti 8 Wee kertoi nähneensä kurkiauran lentämässä kotimme yllä. "Kävin hyvästelemässä ne", hän sanoi ja viiletti taas eteenpäin. Jäin miettimään lapsen kykyä nähdä ja tuntea jotakin tällaista. Että kaikenlaisen viriketulvan ympäröimänä lapsi kokee edelleen luonnon ihmeitä syvästi ja niistä vaikuttuen. Minäkin vaikutuin. Sydämessä läikähti lämmin tunne - tämän elämänmenon keskellä olemme ehkä sittenkin saaneet siirrettyä jotakin aitoa ja inhimillistä lapsillemme.

******

Syysmuuttojen keskellä olen kiitollinen. Kiitollinen kaikesta olleesta ja menneestä. Suruista ja iloista. Sytytän kynttilän ja nostan katseeni ylös.

******

Porvoon mitalla

Kesä on edennyt niin pitkälle, että pian saa alkaa laskemaan montako lomapäivää on vielä jäljellä ja miettimään, mitä vielä ennättäisi lomalla tehdä ja toisaalta; mitä lomalla sitten tulikaan tehtyä...

Perhelomaa odotimme kaikki kovasti. Lähtöä edeltävänä iltana luin lehdestä (Kauneus ja Terveys 9/09) Pekka Pirhosen näkemyksen siitä, miten hyvä elämä alkaa. Hänen mukaansa hyvä elämä alkaa h:lla - hitaasti, hissukseen, hötkyilemättä, hassutellen, hiljaa, harkitusti ja hymyillen. Näin yritämme tänä vuonna viettää muutaman yhteisen päivämme - ajattelin.

Lähtöpäivän aamuna odotus ja ilo yhteisestä ajasta vaihtui äkkiä pettymykseen - suruunkin - erään saamamme sähköpostiviestin vuoksi. Miten yksi viesti voikaan muuttaa tunnelman? Varsinkin, kun koimme sen täysin kohtuuttomana. Rakentava palaute vahvistaa mielestäni siltoja. Ei tuhoa niitä. Tällä kertaa palaute ei pelkästään tuhonnut vaan suorastaan murskasi sillan. Varoittamatta ja täysin. Samalla romuttui osa toiveista ja unelmista, osa uskosta ihmisten inhimillisyyteen.

Lomalle kuitenkin lähdettiin, vaikka kyynel kihosi silmään tuon tuostakin. Auto kaartoi kohti Porvoota enkä voinut samalla huvittuneena olla ajattelematta, että olisiko saamamme palaute annosteltu nyt sitten Porvoon mitalla. Yritin ymmärtää. Unohtaa...

...mutta ihmismieli ei anna niin helpolla periksi. Loma soljui eteenpäin vastinetta laatiessa eivätkä seitsemän hyvään elämään johtavaa sanaa saaneet mahdollisuutta toteutuakseen. Levollisista lomapäivistä puhumattakaan.

Onneksi kuitenkin on ystäviä ja läheisiä, joiden avulla tämäkin episodi tuntuu nyt jo vähän pienemmältä. Kiitos siis vanhemmillemme, Riitta-Leenalle ja Pertille sekä Hiljuskalle! Eteenpäin, sanoi mummo lumessa!

Summa summarum

Kahdeksanneksi hyvän elämän h-sanaksi viikon jälkeen muotoutui: hyväksyen.

Rastiviikon riemuja

Tunnelmapaloja Fin5-rastiviikolta Hämeenlinnasta...

*kutkuttavaa odotusta

*lähtöjännitystä

*onnistuneita oivalluksia

*täydellisiä välejä

*löytämisen iloa

*turhia lenkkejä

*pettyneitä ilmeitä

*tarpeettomia kiertoja

*pelkonsa voittamista

*vauhdikkaita loppukirejä

*sateen ropinaa ja auringon lämpöä

*viihtyisää yhdessäoloa

Kiitos Jonille viikosta!

PS: Neiti 8 wee D9RR 20., Herra 10 wee H10RR 26. ja Jonna D35A 3.

Kesäiloja

Heinäkuussa aion...

...kokea löytämisen riemua rastiviikolla.
...nuuhkia puhtaan pyykin tuoksua ja ottaa vastapestyt matot käyttöön.
...ihastella kukkapenkin pioneja ja ruukkujen orvokkeja.
...nauttia kupin kahvia kesäeteisessämme.
...yrittää olla kärsivällisempi äiti.
...valloittaa perheen kanssa uusia kohteita maailman turuilla ja toreilla.
...pukeutua kesämekkoon.
...antaa tuulen hulmuta järvivedellä pestyissä hiuksissani.
...nukkua univelkojani pois.
...syödä ainakin kerran aamupalaksi jotakin todella epätavallista.
...kerätä kesän ihania marjoja matkaevääksi syksyn sateisiin.
...tehdä ex tempore-kesämatkan.
...testata uusia lenkkareita metsäpoluilla.
...leikkiä kummityttäremme Alvan kanssa.
...hymyillä varastoon.
...alkaa valmistautua elokuun tuleviin haasteisiin.

Keskikesän kynnyksellä

Eilen illalla purkaessani lehtisumaa, luin syvältä sisältä sykähdyttävän jutun. Juttu osui ja upposi - syvälle. Ajatus siitä, että kaikkien näiden lehtien ja juttujen joukosta juuri tämä osui silmiini, sai kuitenkin minut hyvälle mielelle. Aivan kuin juttu olisi tarkoitettu juuri tuohon hetkeen: maanantai-illan hämärän hyssyyn, vahvistamaan ja voimistamaan minua...

Ohessa muutamia poimintoja lehdestä, jossa oli haastateltu pastori Outi Ruoholaa:

*Ainoaa aitoutta on epätäydellisyys. Olisi suostuttava olemaan ihminen ja hyväksyttävä virheensä.

*Uskallan sukeltaa toisen ihmisen syövereihin, missä happea ja näkyvyyttä on vähän. Se on lahjani mutta toisten kärsimykseen meneminen vei minulta lopulta voimat.

*Ihminen uupuu väkisin, jos toivoo, että kaikilla olisi hyvä olla ja jos kuvittelee, että toisten hyvinvointi on omilla harteilla.

*Oli vaikea hyväksyä, että unelmien työ uuvutti.

*Kaikki työt, joissa oma persoona on työvälineenä, vaativat vastapainoksi paljon hellyyttä ja kauneutta.

*Voiko itselleen suoda hyvää olematta itsekäs?

*Elinvoimaisimmillani olen silloin, kun siinä hetkessä läsnä ovat luottamus ja toivo. Poissa syyllisyys ja aikataulut.

*Oppia olemaan, suorittamatta, vaikka se aluksi ahdistaisikin ja herättäisi levottomuutta.

*Minulla on liian usein hengästynyt olo. Pysähtyminen on edelleen vaikeaa. Mutta harjoittelen.

*Haluaisin oppia sanomaan ei myös haastaville ja mukaville asioille sekä omaa narsismia hiveleville houkutuksille.

Minäkin harjoittelen...

That's why the friends are for...

Elämän poluilla saa kohdata monenlaisia ihmisiä. Osa heistä käväisee elämässäni kuin kepeä kevättuuli; osa jättää pysyvän jälkensä minuun ja jää osaksi elämääni.

Viimeisten seitsemän vuoden aikana minulla on ollut ilo tutustua moniin sellaisiin ihmisiin, joiden toivon pysyvän mukana elämäni poluilla vastaisuudessakin. Ihmisiä, joiden kanssa olen saanut kokea iloja ja suruja. Ihmisiä, joiden kanssa olen saanut tuntea olevani osa jotakin yhteisöä. Ihmisiä, joiden lämpö ja tuki ovat kannattaneet siipiäni silloin, kun en ole itse jaksanut niin tehdä.

Kiitos siis Taina, Päivi, Hilja, Eliisa, Hanna, Arja sekä kaikki muut. Kanssanne on ollut ilo tehdä töitä. Kiitos, että olette olleet ja kiitos, että olette...