sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Aikuisurheilua...

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen - kaikui eilen koulussamme ansaitun kesäloman kunniaksi. Vaikka loman - jota myös kesäkeskeytykseksi kutsutaan - alkaminen on odotettua, on se samalla myös pienen tilinpäätöksen aika. Mihin tämä vuosi oikein hurahti, mitä kaikkea saimmekaan aikaan ja toisaalta; mikä jäi odottamaan seuraavia lukuvuosia?

* * *

Luin kuukauden päivät sitten lehden palstalta, että ainakin yleisurheilun puolella on otettu "meille veteraaneille" uusi nimitys käyttöön. Voimmekin jatkossa tituleerata itseämme aikuisurheilijoiksi, mikä kuulostaa oikein mukavalta. Virallisesti aikuiseksi julistaminen tuntuu kuitenkin edelleen omalla kohdallani melko kaukaiselta, sillä niin vain löydän itseni tilanteesta ja tunnetilasta riippuen milloin lapsen milloin veteraanin roolista. Tosin aina olen elämässäni halunnut ajatella Helena Anhavan runon sanoin: Älä päästä itseäsi tietyn ikäiseksi, älä tietyssä asemassa olevaksi, niin olet vapaa tällaisenakin kevätpäivänä istumaan tavaratalon rappusille syömään tötteröjäätelöä. Tätä ohjetta tämä pieni lettipää noudattanee tänäkin kesänä! Elämässä ei ole koskaan liian paljon aitoa, lapsenomaista iloa!

Vaikka Hanna-kampaajani minulle vakuutteli, että ikä on vain numeroita paperilla, olen viime vuosina tuntenut itseni entistä useammin myös veteraaniksi. Siirryttyäni kunnioitettuun D40 -sarjaan, alkoivat aiemmin niin kaukaisilta tuntuneet kolotukset ja vammat vaivata alvariinsa. Aikamatka taaksepäin kertoo, että yksi suurempi operaatio on tehty, magneettikuvia on otettu kahdet, ultrattu on lukuisia kertoja erinäisiä paikkoja, uusi operaatio on jo sovittu... Tämän mairen kolotus cv:stä löytyy nivusvammaa, takareisivammaa, tenniskyynärpäätä, veriarvojen heittelyä, huolia á la ladies... Kun yksi case on sulkeutunut, on toinen ollut odottamassa kulman takana.


 

Viimeisin tapaus piristi elämääni parisen viikkoa sitten. Avasin mtb-kautta Peurunka 4satanen-pyöräilytapahtumassa kuvitellen sen käynnistävän "aikuisurheiluni uutta starttia". Ensimmäinen maastopyöräkisa kuunaan, joten matkaan lähdettiin kuntosarjassa. Ketjuja riitti pitkin juurakkoisia polkuja, kiviä ja kantoja väistellen. Ketjujen lisäksi rankkuuttakin riitti, sillä 4 tapahtuman nimessä kertoi, että matkan varrella oli peräti neljä korkeuseroltaan lähes tai reilua 100 metrin nousua. Luulin, että mtbo-kokemus olisi tuonut minulle rohkeutta lasketella rinteitä mutta niin vain huomasin selkien katoavan näkyvistä horisonttiin. Pyörätekniikankin huomasin olevan niin ja näin -skaalalla enemmän sitä niin... Kuvitellut olen, että  n ä i l l ä reisillä jaksaa myös pyörittää suuremmankin mäen päälle mutta pois oli hypättävä taluttamaan. Tai niin yritin. Muutamaan otteeseen otin maatuntumaa, kun klossi kengän pohjassa ei suostunut irtoamaan lukosta. Ne tuntuivat sellaisilta kevyiltä muksahduksilta mutta matkan edetessä tiesin jo etteivät kyseessä olleet pelkät kevyet muksahdukset: juurakkoinen polku yhdistettynä jäykkäperäiseen Trekkiini tärisytti sen verran paljon etten enää kummastellut pohkeessani tuntuvaa kipua. 

Kylmää ja kohoa. Linkkausta ja särkyä - jälkimmäistä etenkin yöllä niin, että unet ovat jääneet melkoisen vähiin. Pieni eppuluokkalaisenikin sanoi, että "ope, sun ajatukset taitavat olla kyllä ihan sekaisin". Totuus tulee lapsen suusta, kuten sanotaan. Sumua on totisesti ollut. Kyseessä lienee kaatumisen aiheuttama niin kova tälli pohkeeseen ja sääreen pyörän rungosta tai kammesta, että seurauksena on ollut lihaksen sisäinen verenvuoto (oma dg). Niinpä oikean jalan pohkeessani ja sääressäni on nyt ollut parisen viikkoa ihana puna-sini-kelta-vihreä -kuvitus täydennettynä pinkeällä turvotuksella. Jos jotakin hyvää niin viikko sitten  lääkäri totesi ettei tukosta ainakaan tuolloin ollut (lääkärin dg-arvio: lihasrevähdys).

Pientähän tämä loppujen lopuksi on... Aikuisurheiluni uusi startti antaa kuitenkin vielä odotuttaa itseään. Loma - tohdin jo sanoa - alkaa siis jalan kuntoutuksella. Mutta jos jotain saisi toivoa, niin kiittimet ristiin ettei nyt ihan seuraavaan lukuvuoteen tarvitsisi odotella. Mutta jos niin käy niin otan senkin nöyränä vastaan yrittäen jaksaa ajatella Asta-ystävän ja kollegan sanoin: asioilla on taipumus järjestyä ennemmin tai myöhemmin.

* * *

31.5. ollut horoskooppi Länsi-Savossa sanoi:

"Eiköhän sinun kohdallesi ole jo sattunut riittävästi vastoinkäymisiä? Tarvitsetko niitä vielä lisää? Tuntuuko, kuin koko universumi olisi kääntynyt sinua vastaan eikä minkäänlainen vastaanpyristely tuota tulosta. Unohda salaliittoteoriat, sillä näyttää, että olet saanut synninpäästön ja tilanteesi helpottuu pian."


Hymy poskipäissä odotellen,

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti