perjantai 27. joulukuuta 2013

Hetken maailma on tässä

Silmät kiinni ja monitorit huutamaan.
Ei oo mitään muuta kuultavaa.
Hetken maailma on tässä.
Silmät kiinni niin tilaava kaipuu.
Vaadi kukaan ei mihinkään taipuu.
Hetken maailma on tässä.

Kun tuntuu ettet jaksa.
Oot antanu jo kaiken.
Ei teot enää vaivaa maksa.
Liian pitkään alla paineen.
Tauolle aihe on.

PistePiste/ Hetken maailma on tässä

* * *

Heräsin raukeana pitkästä aikaa hyvin nukutun yön jälkeen. Syyllinen hyviin uniin saattoi olla osaltaan se, että näillä vuosilla työpäivän mittainen autossa istuminen työpäivän jälkeen tuntuu jäsenissä huomattavasti enemmän kuin tyttövuosina. Pikainen katsaus ulos ja tosiasioiden toteaminen. En ollut nähnyt unta: silmäni avautuivat ihastelemaan valkoiseen lumivaippaan pukeutunutta luontoa ja taivaalta alas leijailevia lumitähtiä. 

Tunsin oloni etuoikeutetuksi Ystävä-kollegoiden suodessa minulle tämän hetken. Askelissa tuntui iloa ja riemua, kun suuntasin Hallituksen kanssa ruhtinaallisen aamupalan jälkeen kaamoksen keskelle. Mononpohjan putsaukset ja sauvan lenkkien kiinnitykset - tutut alkurutiinit ennen liikkeelle lähtöä. Muutaman napakan tasatyönnön jälkeen liuku juuri ajetulle luistelubaanalle. Wassberg ja mogren löytyivät selkärangasta; painonsiirto ja askellus vaativat muistutusta mutta potku potkulta, liuku liu'ulta nekin mukautuivat yhteiseen rytmiin ladulla.

Tämä hetki. Suksen kulku hangella. Koilliskairan tunnelma ja taika.

Kevyen matkavauhdin löydyttyä sisäinen hiihtäjä minussa sai vallan. Sydän takoi rinnassa huomattavasti enemmän kuin aerobisella kynnyksellä mutten tuntenut itseäni väsyneeksi. Jatkoin ilottelua suksilla. Tunnustelin ja kokeilin miten sydän reagoi tv-nousun irtiottoon. Reagoi se. Takoi vimmatusti; sen, mihin diesel-koneeni maksimissaan pystyi. Hengitykseni kiihtyi. Tuttu, ahdistava tunne pakotti keuhkojani - laajensi ne äärimmilleen. Reidetkin heräsivät. Happo poltteli, ravisteli pois loputkin unenrippeet. Vielä tuo tömpyrä. Kymmenen metriä, metri...

Tömpyrän jälkeen heittäydyin laskuasentoon. Palauttava lasku tasaannutti niin sykettä kuin hengitystä - reidet nauttivat vielä saamastaan happohyökkäyksestä. Lähes kaikkivoipa olo saavutti mielihyväkeskuksen: jaksoin! Huomasin hymyileväni ajatukselleni siitä, miten pienestä asiasta voi iloita, miten pienestä itseluottamus kohota.


Tämä hetki. Suksen kulku hangella. Koilliskairan tunnelma ja taika.

Ensilumilla Kuusamossa. 

* * *

Hetkestä kiitollisena,

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti