...pahoitin, kun vanhuuden (so. vanha mutta uusi) keittiömme astianpesukone otti itseensä mokomasta ukkosesta ja sanoi yhteistyösopimuksensa irti. Ukkonen kumusi koko illan kauempana ja uskoimme jo siitä päässeemme. Nukkumaan mentyämme se kuitenkin pyytämättä ja yllättäen räsähti juuri kotimme yllä. Hiljaisuus kodissamme vaihtui melko nopeasti aikamoiseksi sutinaksi, kun singahtelimme kiskomaan töpseleitä irti seinästä. Samaan aikaan ukkonen sai tarpeekseen eikä kumuakaan enää kuulunut. Huh, ehdimmepäs, huoahdimme...
Kyllä ei olisi kannattanut. Totuus selvisi sitten seuraavana aamuna, kun pari kuukautta palvellut astianpesukoneemme tuumasi jättää käynnistelyt kevväämmälle. Ettäkö olisi pitänyt sekin kiskoa irti seinästä? Missä sen pistorasia edes sijaitsee? Kyllä ei tarvinnut liki parikymmentä vuotta hyvin palvelleena eläkkeelle siirtynyttä edeltäjää kiskoa ukkosella irti seinästä. Tähänkö on menty hienon tekniikan kanssa? Ojasta allikkoon?
Eipä auttanut muu kuin kuskata potilas Jyväskylään hoitoon. Jotakin virtapiiriä tai korttia odotettiin koneeseen Saksanmaalta asti. Lääkkeen saavuttua yritettiin herätellä konetta käyntiin. Vähän antoi merkkejä käynnistymisestä mutta siihen se jäi. Kyllä ei käynnistynyt. Todettiin vain, että tarvitaan toinenkin kortti. Sitä sitten odoteltiin jälleen...
Mitäkö tästä opimme? Taitaa olla vanhassa vara parempi. Liian hienoksi on mennyt tuo nykytekniikka. Jo muumeissakin (Tove Jansson: "Taikatalvi") tiedettiin viisaus, ettei ensimmäisen rohkean krookuksen nenännipukan päälle päälle pitäisi panna lasikupua, jotta kasvi selviäisi kylmästä yöstä. Sen sijaan kukka selviää paremmin, jos sillä on hieman vaikeuksia. Melkoisen kömpelön aasinsillan kautta; kyllä olisi sovellettava tätä viisautta myös astianpesukoneisiin.
* * * * * *
...pahoitin, kun puhelinoperaattorini muisti minua ja lähetti laskuja ajanvietepalveluista. Ettäkö mistä? Otin yhteyttä operaattoriin. Oli nolo olo yrittäessäni vakuutella, että en ole kyllä senssilinjoille soitellut. Joskus numerotiedusteluun vain.
Selvisi etten ole soitellut senssilinjoille. Sen sijaan minun numerostani on tilattu pelit-lehden mobiilipelejä. Selasin vanhoja laskuja todetakseni, että kyllä on veloitettu aina tammikuusta 2011 asti ajanvietepalveluista ja lähes kuukausittain kahdesta kahdeksaan euroa. Mutta että mobiilipelejä? Minä kun olen niin innokas pelaaja. Ei, kyllä olette nyt erehtyneet. En edes tiedä, mitä pelejä puhelimestani löytyy.
Niin jatkettiin selvitystä. Pelit-lehti sanoutui irti selvittelystä todeten etteivät ko. palvelut ole ainakaan heiltä peräisin. Uusi soitto operaattorille. Ties kuka hallitsee minun puhelintani ja on kaapannut numeron käyttöönsä? Mistä sitä nykyään tietää. Kaikki tuntuu olevan mahdollista. Kyllä ei ollut kaapannut kukaan. Selvisi, että numero, johon tilaus on välittynyt, kuuluu Buumi.net nimiselle firmalle.
Ja matka jatkui jälleen. Ylen ystävällinen virkailija laittoi tekniikan pojat töihin. Selvisi, että olen joskus aiemmin tilannut yhden soittoäänen ko. firmalta puhelimeeni (sen ainoan, joka siis on tälläkin hetkellä käytössä...) ja samalla numeroni on rekisteröitynyt jollekin listalle ja siksi tällaisia mobiilipelejä lähetettiin. Kun olisi edes lähetetty. Mitään pelejä en ole puhelimeeni saanut. Ylen ystävällinen virkailija viestitti jälleen, että voivat palauttaa minulle ajanvietepalveluihin käyttämäni rahat, koska en ole nähtävästi peleistä hyötynyt. En ole hyötynyt en. Rahat saapuivat tilille. Kyllä olin iloinen, kun selvisi, etten niille senssilinjoille sentään...
Mitä tästä opimme? Kannattaa lukea puhelinlaskut tarkasti. Ihan sellaiset manuaaliset ja konkreetisti käsissä pidettävät eikä mitään e-laskuja. Ja soittoääneksikin kannattaa valita ihan perus Nokia-tune eikä mitään Egotrippiä. Kyllä näin on.
* * * * * *
... ilahdutin, kun kaiken sairaalassa juoksun, testien, kokeiden ja arvailujen jälkeen saimme Herra 13 ween kaveriksi Herra Aspergerin. Loppui osaltaan tämä epätietoisuus. Makustelin aluksi kaverin nimeä suussani. Jos palataan ajassa taaksepäin sellainen vajaa vuosikymmen, tuntuu juuri tämän kaverin saaminen Herran 13 ween elämään aika hyvältä. Muitakin kavereita oli matkan aikana tarjolla...
Matkan varrella sitä huomaa kasvaneensa ainakin sen verran, että ensimmäistä kertaa jo synnytyslaitoksella koettu epäonnistuminen ja häpeä ovat vaihtuneet iloksi, onneksi ja kiitollisuudeksi. Jos pötköttelisimme jälleen vierekkäin: viereisellä pedillä ollut ja kuuluvasti onneaan - tottakai - hehkuttanut "täyden kympin tytön" äiti ja minä, niin voisin pystypäin ja ylpeänä kertoa, miten taitava Herra 13 weemme on monissa asioissa, vaikka "pelkässä olemissa on jo sinällään elämän arvo ja elämä saa siitä ilosta merkityksensä" (Iris Johansson).
Kyllä ei ollut helppoa hyväksyä Jumalan suurta suunnitelmaa. Kipunoin ja taistelin vastaan. Ladun varrella on ollut monia etappeja, joissa kuitenkin olen tuntenut Hänen kantavan. Sekin, että ladun varrelta on löytynyt samanlaista kipunointia tuntevia, on ollut siunaus. Näit heikkoutemme lävitse kuitenkin kasvunmahdollisuutemme ja voimavaramme: annoit meille juuri tämän lapsen.
Olisi niin helppoa sulkea kaikki muu ulkopuolelle ja pitää lasta vain omien siipiensä suojassa. Kaukana ympäröivästä maailmasta, hyväksi käyttämisestä, syrjimisestä, kiusaamisesta... Kaukana kaikelta pahalta. Löysin tänään itseni ajattelemasta napanuoran katkeamista; osaanko, uskallanko päästää irti, kun on sen aika? Kun on aika lähettää lintu lentoon, omille siivilleen?
Nyt
Iloitsen iloisesta, auttavaisesta, reippaasta ja taitavasta yläkoululaisestamme. Meillä on vielä hyvin aikaa. Aikaa harjoitella omille siiville nousemista ja aikaa rakentaa tukevia juuria.
Ps. Kiitos Tuomas Kyrölle hykerryttävän hauskoista ja innoittavista hetkistä Miniän ja Mielensäpahoittajan matkassa. Ruskeaa kastiketta odotellaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti