Vai oliko se toisinpäin? Odotettu ja ansaittu kesäloma alkoi ajatusmatkalla omaan lapsuuteen. Kulkiessani pitkin lapsuuden leikkiympäristöjä totesin ajan tehneen tehtävänsä; kaikki tuntui olevan silloin niin kaukana ja niin suurta. Elämän mittakaavat ovat kuitenkin muuttuneet ja vakiintuneet 1: 10 000 ellei jopa pienemmälle tasolle. Eikä tämä tiettävästi johdu edes ikänäöstä...
Se, että elämä on tässä ja nyt - kaikki on lähellä - on juuri sitä, mihin nykytrendit pyrkivät. Itsekin olen yrittänyt usein motivoida kehoani ja ennen kaikkea mieltäni tarttumaan hetkeen. Nytku -elämää sitku -elämän tilalle. Mutku...
...se olisikin niin helppoa.
* * *
Olipa ihanaa katsella lasten iloa urheilukentän laidalta käsin. Todeta nostalgisena, että vastahan sitä itsekin kirmasimme pitkin kenttää, loikkasimme, hyppäsimme, heitimme ja työnsimme... Käsittämätöntä,että siitä on kuitenkin jo reilusti kolmattakymmentä vuotta aikaa. Oman sukupolveni kasvot; samat Annit, Villet, Tommit ja Tiinat, löytyvät joukosta edelleen. Nyt kentän laidalta. Kannustamasta.
Yksi asia ei ole kuitenkaan vuosien myötä muuttunut. Reijo & al. jaksavat edelleen hatunnoston ja kumarruksen arvoisesti järjestää ikäreitä. Luoda muistoja ja sytyttää unelmia! Kuinka moni lapsista onkaan jo haaveillut maailmanmestaruudesta tai olympiavoitosta?
Unelmat kantavat, vaikka eivät toteutuisikaan. Halu ja tahto saavuttaa jotakin määrittää suunnan tekemiselle, motivoi yrittämään ja kannustaa jatkamaan epäonnistumisista huolimatta. Ja jälkikäteen - ehkä vasta keski-ikäisenä - voi todeta saavuttaneensa saavutuksista Sen Kaikkein Tärkeimmän: sama into ja ilo, mikä lapsena liikkuessa löytyi, on olemassa edelleen! Sytytetty soihtu palaa!
* * *
Ihminen on merkillinen olio. Kun elämämme itsestäänselvyydet asetetaan kyseenalaisiksi, ymmärrämme niiden merkityksen. Kun joudumme turvautumaan pullotettuun veteen, muistamme pohjaveden suojelemisen tärkeyden. Ainakin tovin. Kun emme ole toisen luottamuksen arvoisia; emme saa sanottuja sanoja tai tehtyjä tekoja tekemättömiksi, muistamme vaalia ihmissuhteitamme tärkeimpänä pääomanamme. Ainakin tovin.
Kun lapsuudessa sytytetty ilo ja into liikkua ei olekaan mahdollista, muistamme yrittää olla kiitollisia terveydestämme. Ainakin tovin.
Kun lapsuudessa sytytetty ilo ja into liikkua ei olekaan mahdollista, muistamme yrittää olla kiitollisia terveydestämme. Ainakin tovin.
Ja mikä merkillisintä? Juuri silloin, kun itsestäänselvyys kyseenalaistuu, haluaisimme ehdottomasti juuri sitä. Entäpä kaikkina muina päivinä?
Ja eritoten juuri silloin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti