... nyt jo viidettä viikkoa! Kaikki alkoi hienosti sujuneiden pyöräsuunnistusten jälkeistä euforiaa nauttiessa... Huomasin kehossani merkkejä siitä, että tautia olisi tarjolla; kurkku tuntui raastinraudalta eikä siihen tehonnut edes Cebion immun-Banadol -yhdistelmä, jonka turvin sain koko viime talven siirrettyä tautia jaloista pois aina, kun sitä tuntui pukkaavan päälle.
Kaksi ensimmäistä viikkoa sujuikin vain tukkoista oloa ja väsymystä potien. Ajattelin tuolloin taudin olevan jo voitettu kanta mutta se taisikin olla vain alkuverryttelyä sille, mitä tuleman piti. Niinpä totesin maanantaiaamun kunniaksi, että korvassa tykytteli ja vihloi. Ei kai tämä tarkoita sitä... Kylläpä vain: seuraava yö kului todella hitaasti, nukkumatta ja korvakipuisena aaveena kotonamme vaellellen. Elämäni ensimmäinen korvatulehdus näytti siis enemmän kuin todelta ja mikä ikävintä: tämä särky oli jotakin sellaista, mitä en ollut aiemmin kokenut, vaikka mielestäni aika kovan kipukynnyksen omaankin.
Koko loppuviikko sairaslomaa - sanoivat lääkäri, hallitus ja äiti. Minä tottelin vastahakoisesti. Koko työurani aikana olen ollut sairauden takia koululta poissa yhden käden sormilla lasketut päivät ja niinpä tuntuikin vähän moraalittomalta jäädä kotiin sairastamaan. Ehkä kuitenkin jaksan vielä tämän vai onko tunnustettava tosiasiat, etten jaksakaan?
Jäin kotiin. Yo. kuvan arsenaalin avulla kävin siis sairastamaan luvan kanssa. Ei tuntunut auttavan. Ei antibiootit, ei valkosipulikääreet, ei lämpimät sukat ja mehu - ei mitkään. Korvakipu sentään hellitti mutta tilalle sain - ikään kuin vastalahjaksi - lukkiutuneen ja paineisen korvan. Tuntui kuin tynnyrissä puhuisi, puheen kaikuessa pitkin pääkoppaani.
Viikonlopun jälkeen yritin palata kiinni arkeen, vaikka olo oli edelleen kurja. Keskiviikkona kävin maalikylillä lääkärillä. Hänen mukaansa korva oli terve mutta syy, miksi tulehdus jatkui, löytyi poskiontelostani. Odotin jännityksellä sitä, mitä lääkäri seuraavana sanoisi todetakseni aavisteluni oikeaksi: huuhdellaan ja katsotaan, miltä näyttää. Olen minä ennenkin punktoitavana ollut mutten pitkään aikaan. Lisäksi niistä on jäänyt niin epämiellyttäviä kokemuksia, että jännitys oli kisajännitystä suurempi lääkärin aloittaessa operaatiotaan. Yritin hengitellä syvään ja rauhallisesti... Lääkärini oli kuitenkin asiantuntija paikallaan: homma sujui kuin rasvattu ja märkäähän siellä ontelossa oli. Sairaslomalle lops loppuviikoksi.
Sunnuntaina elättelin toiveita työmaalle paluusta. Otin hallituksen ja äidin sanoista vaarin ja totesin, ettei minusta ole töihin. Maanantaina siis lääkäriin, joka puolestaan totesi, että minusta on töihin. Tuli niin vaivautunut ja nolo olo, että mitä! Enkö tunnekaan kroppaani? Jospa minä olenkin sitten työkykyinen? Ehkä tämä tästä ohi menee, vaikka pienten ihmisten kanssa saan olla koko ajan puhumassa, laulamassa ja liikkumassa...
Keskiviikkona töihin. Nyt sanoivat puolestaan kollegat, että kotiin sairastamaan. Illalla punktoitavaksi uudelleen. Tuloksena edelleen märkää. Lisäksi syksyn merkit tuntuvat kehossani kurkkukipuna, lukkiutuneen korvan, tukkoisten onteloiden, silmätulehduksen sekä yliväsyneen olon lisäksi. Loppuviikko sairaslomaa...
Tässä sitä siis toivotaan parempaa päivää huomiselle. Eiväthän nämä tuntemukset ole mitään sen rinnalla, mitä kaikkea voisi olla mutta aika vähiin käyvät vitsit näinkin... Sen ohella, että tauti kaataa minut pedin pohjalle, on se pakottanut minut jättämään väliin koulun lisäksi myös kovasti odotettuja tapahtumia ja hetkiä perheen ja ystävien kanssa. Mutta, jos tästä jotakin hyvää etsii niin onpahan ollut jälleen oiva mahdollisuus käydä dialogia itsensä ja tuntemustensa kanssa sekä syventyä kirjallisuuden pariin. Aikaa tälle on ollut nyt oikein mukavasti...
Eilen minut yllätettiin iloisesti Ystävien toimesta: ao. voimakori piristi ja herkisti! Olen niin kiitollinen, että saan olla mukana heidän elämässään ja ajatuksissaan. Niinpä käynkin jälleen taistoon tautia vastaan aloittaen sen lämpimällä juomalla ja unella...
PS:
Sain olla kesällä päivän räpsyripsenä!
Toimikoon kuva voimanhippuna
saada ilo jälleen silmiin ja poskipäihin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti