That's why the friends are for...

Elämän poluilla saa kohdata monenlaisia ihmisiä. Osa heistä käväisee elämässäni kuin kepeä kevättuuli; osa jättää pysyvän jälkensä minuun ja jää osaksi elämääni.

Viimeisten seitsemän vuoden aikana minulla on ollut ilo tutustua moniin sellaisiin ihmisiin, joiden toivon pysyvän mukana elämäni poluilla vastaisuudessakin. Ihmisiä, joiden kanssa olen saanut kokea iloja ja suruja. Ihmisiä, joiden kanssa olen saanut tuntea olevani osa jotakin yhteisöä. Ihmisiä, joiden lämpö ja tuki ovat kannattaneet siipiäni silloin, kun en ole itse jaksanut niin tehdä.

Kiitos siis Taina, Päivi, Hilja, Eliisa, Hanna, Arja sekä kaikki muut. Kanssanne on ollut ilo tehdä töitä. Kiitos, että olette olleet ja kiitos, että olette...

Elämän viisauksia

Tänä keväänä olen poiminut reppuuni erityisen "herkällä silmällä" viisauksia matkaevääkseni tulevaan. Upeita löytöjä: syviä sanoja, jotka ovat jo nyt antaneet minulle niin paljon ajattelun aiheita!

"Elä niinkuin voit, ellet voi elää niin kuin tahdot." Caelius Statius

"Opettelen kohtuullisuutta, suhteellisuutta ja nöyryyttä, että en tekisi valintoja omien kunnianhimoisten tavoitteideni ja saavutuksieni sokaisemana." Marianne Heikkilä

"Rakastan arkisia hetkiä, jolloin onnen tunne yllättää." Anna Rotkirch

"Kaikki on mahdollista paitsi epätodellinen." Oscar Wilde

"Rehellisesti kauniit sanat ravitsevat sielun." Tommy Tabermann

"Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen." Raamattu, Luuk. 10

Pian nostan purjeen ja matkaan kohti uusia seikkailuja...

Hiljaiselon jälkeen

Huhtikuu on ehtinyt pitkälle - kevät on jo melkein käsillä... Ladut ovat vieneet kuukauden sisällä moneen suuntaan. Lähitienoita on tullut koluttua rastien perässä ja ilman; nautittu on myös pohjoisen hangista Sodankylässä ja Ylläksellä (kuva). Elämänkin laduilla on haettu suuntaa ja tehty valintoja.

Olen tehnyt inventointia paitsi remontin aikana eteentulleiden papereiden suhteen myös oman elämäni suhteen, osin tosin minusta riippumattomista syistä. Menneellä viikolla havahduin jopa ajatukseen: onko tämä sitä kuuluisaa neljänkympin kriisiä? Mitä olen saanut elämässäni aikaiseksi ja onko se sitä, mitä todella itse olen halunnut vai olenko pyrkinyt toteuttamaan jonkun muun unelmia? Monien valintojeni voin jälkikäteenkin todeta olleen oikeita mutta ladun varrelle mahtuu myös paljon sellaista, minkä vasta elämänkokemuksen mukanaan tuoman ymmärryksen jälkeen totean suureksi "reitinvalintavirheeksi" - oikeaksi megapummiksi. Haluan kuitenkin uskoa, että nekin ovat olleet minulle tarpeellisia.

Ylläksen urilla hiihdellessä ei voinut olla ajattelematta, miten juuri meillä on ympärillämme niin hienoja paikkoja nauttia ympäröivästä luonnosta! Reilun tunnin lentomatkan päässä kohoavat tunturit, joiden kupeita valloittaessa omat maalliset murheet tuntuvat niin kovin pieniltä. Joiden kupeessa tuntee olevansa pieni ja jonkin korkeamman voiman suuri. Joskus täytyy mennä vain vähän kauemmas tunteakseen Jumalan läsnäolon... Miten helposti sen arkisessa aherruksessa unohtaakaan, että minua kannetaan eteenpäin. En ole täällä yksin.

Kun yksi ovi sulkeutuu, toisia avautuu - sanotaan. Juuri nyt minulla on rauhallinen olo. Vaikka on ovia, joiden sulkeminen saa silmäni kyyneltymään ja sydämeni itkemään haikeudesta, jaksan uskoa uusienkin ovien avaavan monia mahdollisuuksia sekä tuovan haasteita, iloa ja valoa niin minun kuin perheenikin elämään. Carpe diem!

Edit 13.35 Remonttivuoren kätköistä kaivettua...

"Jos voi ummistaa silmänsä ihmisten pahansuopaisuudelta, sulkea korvansa ilkeiltä puheilta ja oman sydämensä syytöksiltä, saattaa kuulla korpikuusen kuiskauksia, riippakoivun kertomuksia, suopursun runoja, vuoripuron lauluja ja tunturituulien tarinaa. Parhaassa tapauksessa voi kuulla myös läheisten ihmisten ajatusviestejä sekä rakastavan Jumalan sydämen lyöntejä." Erkki Leminen

Minnalta jouluna 1993

Hiihtolomalle...

"Todellinen rakkaus on se mikä jää jäljelle, kun rakastuminen on palanut loppuun ja se on yhtä lailla taito kuin onnellinen sattuma. Rakkaus on kuin juuret, jotka kasvavat toisiaan kohti maan alla. Sitten, kun kaikki kauniit kukat ovat varisseet oksiltamme, huomaamme olevamme yksi puu kahden sijasta." Kapteeni Corellin mandoliini

Tämän kuvauksen myötä odotetulle hiihtolomalle vai oliko se hiihto lomalle...

Helmikuun helmiä

Photo by Konrad Bonkosch 2008

Tällaiseen näkymään voisin jäädä kiinni. Talven helmiä parhaimmillaan... Näin ystävänpäivän jälkeen onkin lupa odottaa jo hiihtolomaa, joka kuvastelee päivä päivältä lähempänä.

Loma tulee tarpeeseen. Viime viikkoina elämä on soljunut eteenpäin kuin unessa. Jaksamista on koeteltu. Tunne siitä, että hallitsen tämän kaiken, on ollut kateissa ja tilalla raskas taakka musertamassa luottamusta niin itseen kuin omiin kykyihin ja taitoihin - tunteisiinkin. Toisaalta olisiko minusta tasaisen tien tallaajaksi? Kyllä kai ne ovat näitä elämän ylämäkiä, jotka läpikäytyään huomaa taas olevansa hitusen vahvempi, rohkeampi ja luottavaisempi myös tulevaisuuden suhteen. Olisiko se sitten syynä siihen, että löydän itseni välillä "mutkistamasta" elämääni?

Muistan lukeneeni joskus viisaita sanoja: "On helpompi uskoa, kun yksi säteilee". Niinpä odotan, että aurinko tekee tehtävänsä. Odotan kiireettömiä aamuja vailla vaatimuksia. Hiljaisia hetkiä; lupaa syventyä omiin ajatuksiin. Lasten riemuja ja hymyjä. Suksen liukua Mustikkavuoren rinteillä. Voimien palautumista. Uskoa ja uudistumista.

Helmikuun helmiä... Niitä on jo vähän näkyvillä; aamuaurinko kutitteli nenääni...

Pennalanrannan näkymiä

Tänä aamuna harjoittelin kollaasin luomista. On aina iloinen yllätys huomata olevansa vielä oppimiskykyinen... Tosin paljon on vielä oppimista mutta tästä on hyvä jatkaa.

Suurta urheilujuhlaa tänään: juuri nyt Suomen naiset lykkivät Otepään laduilla ja iltapäivällä taistelevat toisaalla luistelumitaleista. Hämmästyin eilen jännittäessäni luistelijattarien edesottamuksia jäällä. Miten musiikki, viimeistellyt liikkeet ja niin kaunis tulkinta voivatkaan herättää sellaisen sisäisen tunnemyrskyn, että taistelin kyyneliä vastaan. Oppimiskykyinen siis - ei vain taitojen mutta - myös omien tuntemusten suhteen...

Kaaosteoriaa käytännössä

Siinä sitä sitten on. Käytännön kaaosteoriaa. Työhuoneeni tavarat tornitaloina odottamassa remontin valmistumista. Neiti 7 wee ja herra 10 wee odottavat malttamattomina, miten perheen pää ennättää remonttia työstää.

Tuskin kuitenkaan niin innokkaina kuin minä... Ehkäpä joku muukin tuntisi samoin vastaavan tavarakasan edessä. Se hyvä puoli tästä todellakin on, että uudessa työhuoneessani ei tule olemaan ollenkaan niin paljoa kaappitilaa kuin entisessä ja näin ollen tavaramäärää on huimasti karsittava. Tuleepahan tehtyä sitten kunnon inventaario kerralla.

Jo nyt olen löytänyt laatikoiden kätköistä ihania yllätyksiä; esineitä, joiden olemassaoloa en muistanutkaan, lukemattomia kirjoja, puolivalmiita käsitöitä, koko joukon säilöttyjä papereita open ideapankkiin - muistoja, jotka ovat palautuneet mieleeni tavarapaljoutta lajitellessa.

Olen tämän työmaan edetessä oppinut, että open ei tarvitse olla ope aivan koko aikaa. Joskus voi lomailla ilman, että säilyttää kaikkien koluttujen nähtävyyksien esitteet, pääsyliput tai julisteet. Joskus voi myös nautiskella eteen tulevista simpukoista tai muista luonnon ihmeistä ajattelematta, että mitähän kivaa tästä tunneilla voisi askarrella. Joskus....

Mutta mihin sitä ihminen karvoistaan pääsisi. Tiedän, että tavarakasaa tulee olemaan vaikeaa lajitella tyyliin: poistettavat/jätettävät. Ehkä helpompaa onkin tehdä se tyyliin: poistettavat/jätettävät/aittaan varastoitavat. Se huono puoli siinä kuitenkin on, että valitettavasti minulla on taipumus säilöä materiaaleja ja tavaroita ajatuksella: jos joskus niitä tarvitsen. Toisekseen olen auttamaton romantikko ja nautin kaikesta kauniista. Miten ihmeellä voisin siis luopua mistään koriste-esineestä - saamistani lahjoista tunnearvoineen, puhumattakaan...

Oppia ikä kaikki. Viikonloppu edessä. Mahdollisuus levätä ja kerätä voimia ladulla sekä sen vieressä. Taidan aloittaa purkamalla tornitalojen kerroksia pala palalta - mitähän mukavaa sieltä löytyykään lapsille kerrottavaksi?

PS: Tornitalojen kätköistä löysin joskus vuonna 2 tai 6 talletetun tekstin...

"Välillä on hyvä pysähtyä miettimään, etsimään vankkaa jalansijaa ennen seuraavan askeleen ottamista. Jotkut viisaat ovat sanoneet, että järjestys on tasapainoa. Kun mieli ja ruumis ovat tasapainossa, on hyvä olo päästä varpaisiin."