Kesäiloja

Heinäkuussa aion...

...kokea löytämisen riemua rastiviikolla.
...nuuhkia puhtaan pyykin tuoksua ja ottaa vastapestyt matot käyttöön.
...ihastella kukkapenkin pioneja ja ruukkujen orvokkeja.
...nauttia kupin kahvia kesäeteisessämme.
...yrittää olla kärsivällisempi äiti.
...valloittaa perheen kanssa uusia kohteita maailman turuilla ja toreilla.
...pukeutua kesämekkoon.
...antaa tuulen hulmuta järvivedellä pestyissä hiuksissani.
...nukkua univelkojani pois.
...syödä ainakin kerran aamupalaksi jotakin todella epätavallista.
...kerätä kesän ihania marjoja matkaevääksi syksyn sateisiin.
...tehdä ex tempore-kesämatkan.
...testata uusia lenkkareita metsäpoluilla.
...leikkiä kummityttäremme Alvan kanssa.
...hymyillä varastoon.
...alkaa valmistautua elokuun tuleviin haasteisiin.

Keskikesän kynnyksellä

Eilen illalla purkaessani lehtisumaa, luin syvältä sisältä sykähdyttävän jutun. Juttu osui ja upposi - syvälle. Ajatus siitä, että kaikkien näiden lehtien ja juttujen joukosta juuri tämä osui silmiini, sai kuitenkin minut hyvälle mielelle. Aivan kuin juttu olisi tarkoitettu juuri tuohon hetkeen: maanantai-illan hämärän hyssyyn, vahvistamaan ja voimistamaan minua...

Ohessa muutamia poimintoja lehdestä, jossa oli haastateltu pastori Outi Ruoholaa:

*Ainoaa aitoutta on epätäydellisyys. Olisi suostuttava olemaan ihminen ja hyväksyttävä virheensä.

*Uskallan sukeltaa toisen ihmisen syövereihin, missä happea ja näkyvyyttä on vähän. Se on lahjani mutta toisten kärsimykseen meneminen vei minulta lopulta voimat.

*Ihminen uupuu väkisin, jos toivoo, että kaikilla olisi hyvä olla ja jos kuvittelee, että toisten hyvinvointi on omilla harteilla.

*Oli vaikea hyväksyä, että unelmien työ uuvutti.

*Kaikki työt, joissa oma persoona on työvälineenä, vaativat vastapainoksi paljon hellyyttä ja kauneutta.

*Voiko itselleen suoda hyvää olematta itsekäs?

*Elinvoimaisimmillani olen silloin, kun siinä hetkessä läsnä ovat luottamus ja toivo. Poissa syyllisyys ja aikataulut.

*Oppia olemaan, suorittamatta, vaikka se aluksi ahdistaisikin ja herättäisi levottomuutta.

*Minulla on liian usein hengästynyt olo. Pysähtyminen on edelleen vaikeaa. Mutta harjoittelen.

*Haluaisin oppia sanomaan ei myös haastaville ja mukaville asioille sekä omaa narsismia hiveleville houkutuksille.

Minäkin harjoittelen...

That's why the friends are for...

Elämän poluilla saa kohdata monenlaisia ihmisiä. Osa heistä käväisee elämässäni kuin kepeä kevättuuli; osa jättää pysyvän jälkensä minuun ja jää osaksi elämääni.

Viimeisten seitsemän vuoden aikana minulla on ollut ilo tutustua moniin sellaisiin ihmisiin, joiden toivon pysyvän mukana elämäni poluilla vastaisuudessakin. Ihmisiä, joiden kanssa olen saanut kokea iloja ja suruja. Ihmisiä, joiden kanssa olen saanut tuntea olevani osa jotakin yhteisöä. Ihmisiä, joiden lämpö ja tuki ovat kannattaneet siipiäni silloin, kun en ole itse jaksanut niin tehdä.

Kiitos siis Taina, Päivi, Hilja, Eliisa, Hanna, Arja sekä kaikki muut. Kanssanne on ollut ilo tehdä töitä. Kiitos, että olette olleet ja kiitos, että olette...

Elämän viisauksia

Tänä keväänä olen poiminut reppuuni erityisen "herkällä silmällä" viisauksia matkaevääkseni tulevaan. Upeita löytöjä: syviä sanoja, jotka ovat jo nyt antaneet minulle niin paljon ajattelun aiheita!

"Elä niinkuin voit, ellet voi elää niin kuin tahdot." Caelius Statius

"Opettelen kohtuullisuutta, suhteellisuutta ja nöyryyttä, että en tekisi valintoja omien kunnianhimoisten tavoitteideni ja saavutuksieni sokaisemana." Marianne Heikkilä

"Rakastan arkisia hetkiä, jolloin onnen tunne yllättää." Anna Rotkirch

"Kaikki on mahdollista paitsi epätodellinen." Oscar Wilde

"Rehellisesti kauniit sanat ravitsevat sielun." Tommy Tabermann

"Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen." Raamattu, Luuk. 10

Pian nostan purjeen ja matkaan kohti uusia seikkailuja...

Hiljaiselon jälkeen

Huhtikuu on ehtinyt pitkälle - kevät on jo melkein käsillä... Ladut ovat vieneet kuukauden sisällä moneen suuntaan. Lähitienoita on tullut koluttua rastien perässä ja ilman; nautittu on myös pohjoisen hangista Sodankylässä ja Ylläksellä (kuva). Elämänkin laduilla on haettu suuntaa ja tehty valintoja.

Olen tehnyt inventointia paitsi remontin aikana eteentulleiden papereiden suhteen myös oman elämäni suhteen, osin tosin minusta riippumattomista syistä. Menneellä viikolla havahduin jopa ajatukseen: onko tämä sitä kuuluisaa neljänkympin kriisiä? Mitä olen saanut elämässäni aikaiseksi ja onko se sitä, mitä todella itse olen halunnut vai olenko pyrkinyt toteuttamaan jonkun muun unelmia? Monien valintojeni voin jälkikäteenkin todeta olleen oikeita mutta ladun varrelle mahtuu myös paljon sellaista, minkä vasta elämänkokemuksen mukanaan tuoman ymmärryksen jälkeen totean suureksi "reitinvalintavirheeksi" - oikeaksi megapummiksi. Haluan kuitenkin uskoa, että nekin ovat olleet minulle tarpeellisia.

Ylläksen urilla hiihdellessä ei voinut olla ajattelematta, miten juuri meillä on ympärillämme niin hienoja paikkoja nauttia ympäröivästä luonnosta! Reilun tunnin lentomatkan päässä kohoavat tunturit, joiden kupeita valloittaessa omat maalliset murheet tuntuvat niin kovin pieniltä. Joiden kupeessa tuntee olevansa pieni ja jonkin korkeamman voiman suuri. Joskus täytyy mennä vain vähän kauemmas tunteakseen Jumalan läsnäolon... Miten helposti sen arkisessa aherruksessa unohtaakaan, että minua kannetaan eteenpäin. En ole täällä yksin.

Kun yksi ovi sulkeutuu, toisia avautuu - sanotaan. Juuri nyt minulla on rauhallinen olo. Vaikka on ovia, joiden sulkeminen saa silmäni kyyneltymään ja sydämeni itkemään haikeudesta, jaksan uskoa uusienkin ovien avaavan monia mahdollisuuksia sekä tuovan haasteita, iloa ja valoa niin minun kuin perheenikin elämään. Carpe diem!

Edit 13.35 Remonttivuoren kätköistä kaivettua...

"Jos voi ummistaa silmänsä ihmisten pahansuopaisuudelta, sulkea korvansa ilkeiltä puheilta ja oman sydämensä syytöksiltä, saattaa kuulla korpikuusen kuiskauksia, riippakoivun kertomuksia, suopursun runoja, vuoripuron lauluja ja tunturituulien tarinaa. Parhaassa tapauksessa voi kuulla myös läheisten ihmisten ajatusviestejä sekä rakastavan Jumalan sydämen lyöntejä." Erkki Leminen

Minnalta jouluna 1993

Hiihtolomalle...

"Todellinen rakkaus on se mikä jää jäljelle, kun rakastuminen on palanut loppuun ja se on yhtä lailla taito kuin onnellinen sattuma. Rakkaus on kuin juuret, jotka kasvavat toisiaan kohti maan alla. Sitten, kun kaikki kauniit kukat ovat varisseet oksiltamme, huomaamme olevamme yksi puu kahden sijasta." Kapteeni Corellin mandoliini

Tämän kuvauksen myötä odotetulle hiihtolomalle vai oliko se hiihto lomalle...

Helmikuun helmiä

Photo by Konrad Bonkosch 2008

Tällaiseen näkymään voisin jäädä kiinni. Talven helmiä parhaimmillaan... Näin ystävänpäivän jälkeen onkin lupa odottaa jo hiihtolomaa, joka kuvastelee päivä päivältä lähempänä.

Loma tulee tarpeeseen. Viime viikkoina elämä on soljunut eteenpäin kuin unessa. Jaksamista on koeteltu. Tunne siitä, että hallitsen tämän kaiken, on ollut kateissa ja tilalla raskas taakka musertamassa luottamusta niin itseen kuin omiin kykyihin ja taitoihin - tunteisiinkin. Toisaalta olisiko minusta tasaisen tien tallaajaksi? Kyllä kai ne ovat näitä elämän ylämäkiä, jotka läpikäytyään huomaa taas olevansa hitusen vahvempi, rohkeampi ja luottavaisempi myös tulevaisuuden suhteen. Olisiko se sitten syynä siihen, että löydän itseni välillä "mutkistamasta" elämääni?

Muistan lukeneeni joskus viisaita sanoja: "On helpompi uskoa, kun yksi säteilee". Niinpä odotan, että aurinko tekee tehtävänsä. Odotan kiireettömiä aamuja vailla vaatimuksia. Hiljaisia hetkiä; lupaa syventyä omiin ajatuksiin. Lasten riemuja ja hymyjä. Suksen liukua Mustikkavuoren rinteillä. Voimien palautumista. Uskoa ja uudistumista.

Helmikuun helmiä... Niitä on jo vähän näkyvillä; aamuaurinko kutitteli nenääni...