Kuusi vuotta sitten suljin koulun oven Suvivirren jälkeen haikeissa tunnelmissa mutta luottavaisena. Halusin uskoa siihen, että kliseisesti yhden oven sulkeminen avaa toisen. Aloitettuani uudessa työpaikassani kesän jälkeen en voinut uskoa löytäväni koskaan entisen työpaikkani kaltaista työyhteisöä. Sellaista yhteenkuuluvuutta, tukea ja iloa on harvassa! Tein surutyötä pitkään: aamuisin, uudelle koululle ajellessani suru sumensi silmiäni tuon tuosta. Onneksi Irina lauloi autoradiossa Vastaan ja sain jälleen todeta musiikin voimaannuttavan vaikutuksen kootessani itseäni.
Miten voi saada itsellensä voimaa
Lähes viisi vuotta siihen sitten meni. Opettelin päästämään irti menneestä ja antamaan mahdollisuuden jollekin uudelle. Se ei ollut helppoa, sillä samankaltaiset hetket lauluineen ja leikkeineen muistuttivat minua päivittäin jo olleesta ja toivat muistoja pintaan. Käytännön tasolla juurtuminen uudelle työmaalleni oli jo alkanut, vaikka tunnetasolla elin vielä vahvasti osana entistä työyhteisöäni. Vähitellen huomasin kuitenkin muutoksen itsessäni: menneen ajatteleminen ei enää tuntunut sydänalassa haikeutena vaan ilona siitä, mitä kaikkea sainkaan tuolloin kokea. Vuodet entisessä työyhteisössäni olivat oppivuosiani ja koulivat minusta open. Samalla yhteys nykyiseen työyhteisööni vahvistui ja huomasin ilolla olevani osa - tärkeäkin - sitä.
Mietin usein olevani todella onnekas ja tunnen siitä syvää kiitollisuutta. Elämä on johdattanut kulkuani niin, että olen saanut ja saan tehdä rakastamaani työtä upeissa työyhteisöissä, upeiden työkavereiden joukossa. Edes urheilun parissa en ole saanut kokea samanlaisia flow-elämyksiä kuin työni parissa. Kun haasteista huolimatta oikeat ratkaisutavat ja -mallit löytyvät kuin itsestään ja pienet edistysaskeleet ja onnistumiset ruokkivat toisiaan. Kun kollegani, johon luen kuuluvaksi kaikki työyhteisöni jäsenet, jatkavat luontevasti siitä, mihin minä lopetan tai kuinka he jo pelkästä katseesta ymmärtävät ajatukseni.
Miten voi saada itsellensä voimaa
kun uudet juuret törmää kallioon
kun pitäisi päästää irti muttei pysty
kun pitäisi pestä vanhat tahrat
ja siivota luurangot pois kaapista
Et estä sadetta kuitenkaan
kun pitäisi päästää irti muttei pysty
kun pitäisi pestä vanhat tahrat
ja siivota luurangot pois kaapista
Et estä sadetta kuitenkaan
miksi taistella siis vastaan
jälleen nousee aurinko huomenna
asiat saavat oikeet suhteensa
jälleen nousee aurinko huomenna
asiat saavat oikeet suhteensa
Lähes viisi vuotta siihen sitten meni. Opettelin päästämään irti menneestä ja antamaan mahdollisuuden jollekin uudelle. Se ei ollut helppoa, sillä samankaltaiset hetket lauluineen ja leikkeineen muistuttivat minua päivittäin jo olleesta ja toivat muistoja pintaan. Käytännön tasolla juurtuminen uudelle työmaalleni oli jo alkanut, vaikka tunnetasolla elin vielä vahvasti osana entistä työyhteisöäni. Vähitellen huomasin kuitenkin muutoksen itsessäni: menneen ajatteleminen ei enää tuntunut sydänalassa haikeutena vaan ilona siitä, mitä kaikkea sainkaan tuolloin kokea. Vuodet entisessä työyhteisössäni olivat oppivuosiani ja koulivat minusta open. Samalla yhteys nykyiseen työyhteisööni vahvistui ja huomasin ilolla olevani osa - tärkeäkin - sitä.
Mietin usein olevani todella onnekas ja tunnen siitä syvää kiitollisuutta. Elämä on johdattanut kulkuani niin, että olen saanut ja saan tehdä rakastamaani työtä upeissa työyhteisöissä, upeiden työkavereiden joukossa. Edes urheilun parissa en ole saanut kokea samanlaisia flow-elämyksiä kuin työni parissa. Kun haasteista huolimatta oikeat ratkaisutavat ja -mallit löytyvät kuin itsestään ja pienet edistysaskeleet ja onnistumiset ruokkivat toisiaan. Kun kollegani, johon luen kuuluvaksi kaikki työyhteisöni jäsenet, jatkavat luontevasti siitä, mihin minä lopetan tai kuinka he jo pelkästä katseesta ymmärtävät ajatukseni.
* * *
Uskon kesäkeskeytyksen - loman - alkamisen olevan odotettua jokaisella työmaalla. Sen sijaan en tiedä miten loma muilla aloilla koetaan? Tiedän, että pienyrittäjät (hatunnosto!) joutuvat kirjaimellisesti "hyppäämään lomamoodille" - yrittäjän loma lienee napakka viikko tai kaksi ja palautumisaika työstä jää tällöin kovin lyhyeksi. Toisaalta se on varmasti hyväkin. Lomaa tulee vietettyä oikeasti lomana.
Omalla kohdallani eräs tuntomerkki loman alkamiselle on tyhjyyden tunteen kokeminen. Sisäinen kello ei herätä viideltä, työaamuun virittävät rutiinit puuttuvat eikä tule hypättyä auton rattiin ja keskelle hektistä koulumaailmaa. Tyhjyys ilmenee osaamattomuutena tarttua asioihin. Vuoden mittaan kertyneet rästityöt kotona jyskyttävät takaraivolla mutta mieli työntää ne sivuun ja työstää edelleen lukuvuoden projekteja, kokouksia, palavereja - koulun arkea ja juhlaa sekä hersyvän hauskoja hetkiä kollegoiden parissa. Samalla ajatuksiin nousee jo tuleva lukuvuosi ja suunnitelmat sitä ajatellen. Menee tovi ja toinen ennen kuin osaa - jos osaa - nauttia päivien aikatauluttomuudesta ja antaa itselleen luvan olla lomalla.
Niinpä jälleen kerran päätän opetella olemaan. Ammatti-minä kulkee kesän matkassani mutta opettelen olemaan minä myös lomalla.
Minä, joka osaa nauttia kesän vehreydestä, mansikkamaidosta, hikikarpaloista otsalla lenkin jälkeen, jäätelöstä puiston penkillä... Niistä tekemättömistä rästitöistäkin.
Omalla kohdallani eräs tuntomerkki loman alkamiselle on tyhjyyden tunteen kokeminen. Sisäinen kello ei herätä viideltä, työaamuun virittävät rutiinit puuttuvat eikä tule hypättyä auton rattiin ja keskelle hektistä koulumaailmaa. Tyhjyys ilmenee osaamattomuutena tarttua asioihin. Vuoden mittaan kertyneet rästityöt kotona jyskyttävät takaraivolla mutta mieli työntää ne sivuun ja työstää edelleen lukuvuoden projekteja, kokouksia, palavereja - koulun arkea ja juhlaa sekä hersyvän hauskoja hetkiä kollegoiden parissa. Samalla ajatuksiin nousee jo tuleva lukuvuosi ja suunnitelmat sitä ajatellen. Menee tovi ja toinen ennen kuin osaa - jos osaa - nauttia päivien aikatauluttomuudesta ja antaa itselleen luvan olla lomalla.
Niinpä jälleen kerran päätän opetella olemaan. Ammatti-minä kulkee kesän matkassani mutta opettelen olemaan minä myös lomalla.
Minä, joka osaa nauttia kesän vehreydestä, mansikkamaidosta, hikikarpaloista otsalla lenkin jälkeen, jäätelöstä puiston penkillä... Niistä tekemättömistä rästitöistäkin.
Olisiko näissä Tertin Kartanosta löydetyissä säkeissä vinkkejä meille kaikille lomailijoille?
Nautitaan,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti