Helmikuun helmiä

Photo by Konrad Bonkosch 2008

Tällaiseen näkymään voisin jäädä kiinni. Talven helmiä parhaimmillaan... Näin ystävänpäivän jälkeen onkin lupa odottaa jo hiihtolomaa, joka kuvastelee päivä päivältä lähempänä.

Loma tulee tarpeeseen. Viime viikkoina elämä on soljunut eteenpäin kuin unessa. Jaksamista on koeteltu. Tunne siitä, että hallitsen tämän kaiken, on ollut kateissa ja tilalla raskas taakka musertamassa luottamusta niin itseen kuin omiin kykyihin ja taitoihin - tunteisiinkin. Toisaalta olisiko minusta tasaisen tien tallaajaksi? Kyllä kai ne ovat näitä elämän ylämäkiä, jotka läpikäytyään huomaa taas olevansa hitusen vahvempi, rohkeampi ja luottavaisempi myös tulevaisuuden suhteen. Olisiko se sitten syynä siihen, että löydän itseni välillä "mutkistamasta" elämääni?

Muistan lukeneeni joskus viisaita sanoja: "On helpompi uskoa, kun yksi säteilee". Niinpä odotan, että aurinko tekee tehtävänsä. Odotan kiireettömiä aamuja vailla vaatimuksia. Hiljaisia hetkiä; lupaa syventyä omiin ajatuksiin. Lasten riemuja ja hymyjä. Suksen liukua Mustikkavuoren rinteillä. Voimien palautumista. Uskoa ja uudistumista.

Helmikuun helmiä... Niitä on jo vähän näkyvillä; aamuaurinko kutitteli nenääni...